Race Driver: GRID (PC, PS3, 360)
13.6.2008
Mikko
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, DS, Ajopelit, Galleria, Moninpelit
Codemastersin suosittu TOCA-sarja saa jatkoa useamman vuoden hiljaiselon jälkeen. Otolliseen julkaisuaikaan ilmestyvä katukaahailu ei kuitenkaan jatka edellisten osien viitoittamaa tietä, vaan saapuu viivalle uusin eväin. Ratojen ja autojen määrää on karsittu, mutta vastapainona onnistunut kisaamisen tunne nostaa uutukaisen konsoliajopelien kärkikahinoihin.
Reilu vuosikymmen sitten konsoliautoilijoiden sydämiin murtautunut vakioautoilusarja tekee kaivatun paluun. Kokonaisuuden selkärankana toimiva uratila on kokenut suurimman muutoksen, sillä juonellinen ura on korvattu pelkillä kilpailuilla ja henkilökohtaisella sihteerillä. Perusteet ovat kuitenkin ennallaan, sillä pelaajan tehtävänä on metsästää voittoja Aasiasta, Euroopasta ja Amerikasta.

Oman uran ohella voittoja voi tavoitella yksittäisissä kilpailuissa tai enintään 12 pelaajan verkkomoninpelissä. Ajokokemuksen kannalta merkittävin kokonaisvaltainen muutos on uusi pelimoottori, jonka suurin ylpeydenaihe on konsoliajopelien mittapuulla tarkka vauriomallinnus. Myös tekoälyä on viilattu realistisempaan suuntaan ja sen käytös yhdistettynä vauriomallinnukseen tuo autenttista kisatunnelmaa.
Jo muutaman kilpailun jälkeen on helppo heittäytyä uran vietäväksi, sillä kokonaisuus on viimeistelty ja looginen. Aluksi aloitetaan keikkakuskina vieraissa talleissa ja tienataan pääomaa. Myöhemmin on mahdollista luoda oma kilpatalli ja nostaa palkkiosummat potenssiin. Kilpailukalenterin mukavin ominaisuus on jatkuva vaihtelu. Pelaaja saa itse suunnitella omaa uraansa ja useammassa tapauksessa on tarjolla useita erilaisia kilpailuvaihtoehtoja.

Arvon herrat, käynnistäkää koneet
Ajotuntumaltaan sarjan uusin osa poikkeaa edeltäjistään. Autot vaikuttavat ensituntuman perusteella turhan keveiltä. Varsinkin hitaampien menopelien mutkakäyttäytyminen tuntuu tahmealta ohjauksen keveyden vuoksi. Muutaman kilpailun jälkeen uudistuneeseen tuntumaan kuitenkin tottuu, jolloin se osoittautuu toimivaksi yhdistelmäksi tarjoten realismia ja pelaajaystävällisyyttä.
Sukulaissuhde viime keväänä ilmestyneeseen rallipeli DIRTiin on havaittavissa. Suurimpia yhtäläisyyksiä löytyy pelimoottorista toiminnasta ja fysiikkamalleista. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, vaan sukulaistuotteen rakennuspalikat on tällä kertaa muurattu asfalttiasentoon ja epäkohtia viilattu toimivammiksi. Esimerkiksi latausajat ja menestyksestä seuraavat palkkiosummat tuntuvat soraserkkua viimeistellymmiltä.
Ennakkoon hehkutetut uudistukset osoittautuvat pelin kivijaloiksi. Tekoälyn kuljettajien käyttäytyminen on realistista ja sopivassa mielessä inhimillistä. Kilpakumppanit näet tekevät jokapäiväisiä virheitä ja antavat näin mahdollisuuden pelaajalle nauttia viimeisessä mutkassa saavutetuista voitoista. Ominaisuus tosin toimii myös toiseen suuntaan, sillä turhan ahnaasti ajava toveri voi pilata oman kisan.
Epäonnisiin kolareihin löytyy kuitenkin uusi apukeino. Kehittäjät lisäsivät yksinpeliin mahdollisuuden kelata tilanteen kohtalokasta kolaria edeltävään ajankohtaan. Pelaaja voi näin jatkaa kilpailua ja välttää tulevaisuudessa odottaneen kolarin. Temppua voi käyttää enintään neljästi yhden kilpailun aikana. Se osoittautuu kuitenkin erinomaiseksi uudistukseksi, varsinkin jos kisa hyvin sujunut kisa menee pilalle muiden töppäilyjen vuoksi.
Vauriomallinnus puolestaan on useamman korulauseen arvoinen. Jokaisesta nelipyörästä on tehty tarkat rautalankamallit, jotka reagoivat erilaisiin esteisiin ja kosketuksiin hämmentävän täsmällisesti. Harmittavasti kolareihin ei kuitenkaan kiinnitä niiden ansaitsemaa huomiota, sillä vaistomaisesti keskittyy kelaamaan tilanteen kolaria edeltäneeseen tilanteeseen ja naksauttamaan Y-painikkeen pohjaan.

Mestaruus tasaisen työn tuloksena
Audiovisuaalinen kokonaisuus on yllättäen paketin heikoin osa-alue, sillä menopelien äänet ja tapahtumapaikat eivät yllä kilpailijoiden tasolle. Graafisesti autot on toteutettu kiitettävästi, mutta ympäristöistä voi havaita välillä sarjakuvamaiselta vaikuttavaa epätarkkuutta. Tilannetta paikkaa voimakas kilparadan ympäristön sumentaminen. Efekti toimii käytännössä ja ajaa katseen ruudun keskellä tapahtuvaan toimintaan.
Ratavalikoima on monipuolinen ja sisältää kiitettävästi toisistaan poikkeavia vaihtoehtoja. Helminä mainittakoon Nurburgringin F1-rata, Le Mans ja Long Beach. Useamman ajopäivän jälkeen kaipaa kuitenkin enemmän vaihtoehtoja, vaikkapa kaupunkiradoista olisi saanut kätevästi vaihtoehtoisia pikkuratoja. Myös autoja on tarjolla niukasti, vaikka valikoima on ratojen tavoin monipuolinen aina Dallaran formulasta Koenigseggin urheiluautoihin saakka.
Moninpeli jättää jälkeensä positiivisen vaikutelman tietyin varauksin. Yli 10 kuljettajan kisaaminen ahtailla katuradoilla johtaa monesti mauttomaksi muuttuvaan romuralliin, jossa herramiessäännöt unohtuvat. Toisaalta tutun porukan kanssa kisaaminen yltää sarjan aikaisempien osien tasolle, varsinkin jos onnistuu löytämään koko joukkoa kiinnostavan kilpailuluokan. Ensimmäisten ajopäivien aikana verkon puolella pikkuformuloilla ajettavat kilpailut nousivat suosikeiksi intensiivisyytensä ansiosta.

Tiivistetty GRID on kiitettävä yhdistelmä erilaisia kilpailumuotoja ja kokemuksia. Kokonaisuus on tasapainoinen ja viimeistelty. Suurimmat vahvuudet ovat oiva kisafiilis ja toimiva pelimoottori. Toisaalta ajotuntumasta paistaa läpi tasapainottelu realismin ja aloittelijoihin vetoavan helppouden välillä. Sisältöä ja viihdettä on kuitenkin tarjolla pitkäksi aikaa, mutta menopelien ja ratojen määrä on niukka sarjan perinteet huomioon ottaen. Race Driver tuskin miellyttää kaikkia, mutta on asfalttikaahareille kokeilunarvoinen uutuus.
Tekijä: Codemasters
Julkaisija: Codemasters
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: DS, PC, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1, verkossa 1-12
Pelin kotisivu: Race Driver: GRID
Mikko Rekola
Ristiriitainen vastaanotto
Gridin vastaanotto ympäri maailmaa on ollut ajopelirintamalla poikkeuksellinen. Arvosteluissa on jonkin verran pistehajontaa, kriitikoiden kommentit vaihtelevia ja etenkin pelifanien näkemykset ovat paikoittain jopa erittäin kärkeviä. Oman analyysin ja lyhyen kenttägallupin jälkeen voimakkaihin kannanottoihin löytyi kahdenlaisia syitä. Ensimmäinen on pelin ajotuntuma, joka yrittää miellyttää mahdollisimman laajaa pelaajakuntaa. Tämä on etenkin simulaation ystävien mielestä turhaa rahankalastelua ja massojen kosiskelua, vaikka kohtuullisen realistiset asetukset löytyisivätkin asetuksia räpläämällä.
Toinen ongelma on Codemastersin nykyinen brändi, joka ei tarkoita kaikille laadukkaita ajopelejä. Osa pelaajista tyrmää lopullisen pelin jo demon perusteella tai viimeistään ennen ensimmäistä pelikertaa. Jos logot olisi vaihdettu vaikkapa Simbinin vastaaviin ja peliin olisi laitettu oletusasetuksena kaikki ajoavut pois päältä, niin myös vastaanotto olisi ollut erilainen. Objektiivinen ja syvällinen tarkastelu osoittaa kuitenkin GRIDin olevan nykyisten ajopelien kärkeä. Se ei ole täydellinen, mutta netin palstoilla pauhaavat kommentit ovat usein turhan kärkkäitä, niin hyvässä kuin pahassa.

Lue lisää eDomesta
Juiced 2: Hot Import Nights (PC, PS2, PS3, 360)
MX vs. ATV Untamed (PS2, PS3, 360)
Mikko Rekola
Kuvagalleria
- 1.
-
Tuo ”Ristiriitainen vastaanotto”-osio oli erittäin hyvä. Olen kaivannutkin tuollaista tekstiä, kun itse välillä metacriticiä selanneena on hankala sanoa laajan hajonnan saaneista peleistä, että onko kehut ja kritiikki perusteltuja. Yleensä yritän myös lukea tuttujen arvostelusaittien antamia arvosanoja, koska ne menevät edes suhteellisesti realistisempaan suuntaan kuin PeliKoneFanBoy-sivuston antamat 100% -> A+++ -> 10/10 -arvosanat.
- 2.
-
Race Driver: GRID on hyvä peli, melko monipuolinen. Itselläni on kyseinen peli pc:llä.
- 3.
-
ihmettelen kyllä paria kommenttia, elikkäs että olisi paljon pistehajontaa. jos menette metacritic sivustolle (http://www.metacritic.com) tai gamerankings (www.gamerankings.com) ja katsotte pelin arvosanoja niin sehän on saanut ihan huippuja kaikilta. ja tuota että muka asetuksia säätämällä sais realistisen pelin. kerro miten koska ei mun versiossa (pc kans niinku ylemmälläkin) ainakaan semmosia ole. olisitte myös voinut mainita siitä että verkkopeli on paska kun kaikki vaan koko ajan romuttaa muiden autoja ostin ite tän verkkopelin takia eikä sieltä löydä hyviä vastustajia yhtään. jos joku haluu pelata pcllä verkkopeliä niin jättäkää steam nimiä tänne.
- 4.
-
Hyvä arvostelu. Pitkälti samaa mieltä, ja huomannut myös tuon mielipiteiden jyrkän jakautumisen. Ihmettelen kyllä, miksei arvostelussa mainita että PC-versio on myös olemassa? Se löytyy *täältäkin*, kuten kahdelta aikaisemmalta kommentoijalta.
Pientä kritiikkiä: Audiovisuaalinen puolihan on mitä mahtavin! Musiikki on muikean hyvää rokkia ja technoa & housea. Myös erilaista dramaattista musiikkia löytyy kun on tärkeä kisa menossa, esim. Le Mans 24h lähestyy loppuaan. Ja yleisön äänet ovat poikkeuksellisen hauskoja; mutka menee pitkäksi ja tömäytät kylki edellä seinään (palasia irtoilee ja lentelee sinne tänne) katsomon yläpuolelle ja yleisö säikähtää: ”Ooooh!” , LANin kautta pelatessa kun toinen osapuoli kokee tämän ilmiön niin nauru irtoaa aina, samalla kun kaasuttelee itse ohi :D Muutenkin pitävät hauskaa ääntä.
Grafiikka on PC:llä aivan käsittämättömän hyvää - itsellä menee max. asetuksilla, mutta erään kaiffarin PC:llä - joka ei ole aivan high-end - peli näyttää silti upealta. PAALJON paremmin optimoitu pelimoottori verrattuna Colin McRae DIRT:iin, joka nykii vähän joka koneessa vaikkei järjen mukaan pitäisi, muutenkin bugittaa. - 5.
-
Koittakaahan nyt lapsukaiset ja mörököllit ymmärtää että arvostelu on tehty expoksiversiosta. Tieto löytyy arvostelun lopusta (yllättäen). Siellä myös mainitaan että peli on saatavilla PC-koneisiin. Kannattaa myös huomata että eri versioden välillä voi olla eroja grafiikassa ja äänissä. Ja verkkopeli on mun mielestä poksilla hyvä.
- 6.
-
PC versio ok, mutta täytyy sanoa, että 24h le mans tulee liian usein vastaan, mutta sitä ei oikein voi jättää väliinkään XD
- 7.
-
Minä rakastan tätä gridin driftaustuntumaa, varsinkin täysin ilman apuja se on aivan huikean mukavaa =) Muitakaan pelin osa-alueita en sen suuremmin viiti haukkua.
- 8.
-
Tässä yön (ensimmäinen sellainen) pelanneena GRID on huomattavasti parempi kuin mitä demo antoi odottaa. Mukavan koukuttava peli, mutta ei millään tavalla verrattavissa GT-sarjan peleihin. Lopetin pelin tältä yöltä, kun kyllästyin ajamaan samoja ratoja ympäri. Muutenkin peli taitaa toimia pienissä annoksissa paremmin.
Sitten, jos mennään tuohon ajotuntumaan, samalla tavalla auto kelluu kuin DIRT:ssäkin. Muutenkin useimmat mutkat voi ajaa täysiä ilman jarrutteluja tai hiljentelyä. GT5 Prologue on ajotuntumaltaan monta kertaa parempi vaikkei sekään mikään täyssimu olekaan. Sen, kun on pelannut läpi ja tahkonut muutenkin aikoja jokaisella radalla satoja kertoja, piti saada jokin uusi peli ja GRID tuntui olevan ainoa vaihtoehto (PS3:lla). Forza 2 ja DIRT löytyy jo Xboxilta ja GT4 PS2:lta.
Ihmettelen, mistä pelin arvostelija päättelee, että tekoälyn kuljettajien käyttäytyminen on realistista ja sopivassa mielessä inhimillistä. Jos jarrutat paikassa, jossa oikeassa elämässä pitäisi jarruttaa, ”tekoäly” -autot on hanurissa tai parhaassa tapauksessa puskevat pelaajan ulos radalta. Ei veetuta niin paljon, kun flashback käytössä. Muuten peli menisi roskikseen. Tekoäly on ihan yhtä huono kuin kaikissa muissakin ajopeleissä - jarruttavat liian aikaisin, jos olet heidän takana ja liian myöhään, jos olet heidän edellään. Tosin GT-sarjan peleissä tekoälyautot eivät aja hanuriin ellet sitten itse aja kuin pullop****sika.
Kuitenkin täytyy sanoa, että pelaan varmaan joskus toisenkin yön peliä. Ei se niin umpisurkea ollut kuin etukäteen ajattelin. Olis kyllä ollut mukava, G25 ratissa olisi toiminut vaihteet normaalisti. Kepin tökkiminen ylös ja alas ei houkuta. Sama hoituu ratista viiksiä painamalla. Tosin en näe mitään eroa ajoissa, käyttääkö sitten manuaali- vai automaattivaihteistoa. Ehkä se on vaan se vaihtamisen fiilis, joka houkuttelee manuaalin käyttöön.
En ole aikaisemmin tykännyt driftauksesta, mutta tässä pelissä se oli positiivinen yllätys. Lieneekö se sitten uuden rattini (G25) ansiota vai onko se muuten vaan parempi kuin monessa muussa vastaavassa pelissä? Samaa kelluntaa ei ole havaittavissa, kun muussa ajossa, joten kysymys kuuluu, onko tuohon driftauksen ajotuntumaan panostettu enemmän kuin muissa ajomuodoissa?
Suosittelen peliä kaikille, jotka eivät aina jaksa ajaa hampaat irvessä viilaten sekunnin tuhannesosia jonkin radan ajasta. Ei ole kuitenkaan täysi arcade vaan jotakin puolisimun (GT) ja arcaden välistä.









































Kommentit
Keskustelut
Facebook