Aihealueet: PlayStation 3, Xbox 360, Seikkailu- ja roolipelit

Resonance of Fate, Sega, Japani

Segaa ja Tri-Acea ei ainakaan voi syyttää munattomuudesta, mitä pelijulkaisuihin tulee. Resonance of Fate julkaistiin samoihin aikoihin kuin Square-Enixin lippulaivapeli Final Fantasy XIII.  

Se ei ole pelin liittyvä ainoa outo valinta, pikemminkin vain yksi hyvin monista. Jotkut ratkaisut poikkeavat muista vastaavista seikkailuista aika tavalla. Lopputulos on pelimaailman outolintu.  

Jos pelin käsittämättömyyttä pitäisi aloittaa kuvaamaan jostain, jo alkuvideo selittänee paljon. Se on kaunista katseltavaa, mutta ei siinä järkeä ole. Seuraava kohtaus hyppääkin heti vuoden eteenpäin ja peli alkaa.  

Kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuva Resonance of Fate yhdistelee ulkomuodossaan nykypäivää ja steampunkia. Suurin osa tapahtumista sijoittuu Baseliin, ihmiskunnan rakentamaan suureen torniin, joka on yksi viimeisistä elämisen mahdollistavista paikoista maailmassa. Ihmiskunta on katsos tehnyt lopusta maailmasta elinkelvottoman.

Ihmisten paluuta valmistelemaan rakennettiin Zenith-niminen puhdistusjärjestelmä, joka pitää huolta tornin ulkopuolisesta maailmasta. Kuten olettaa saattaa, suunnitelma ei aivan toimi tarkoituksen mukaisesti. 

Juonta kerrotaan pienissä toisistaan riippumattomissa pätkissä ympäri peliä. Pelaaja saakin pitkään miettiä, mitä merkitystä nähdyillä tapahtumilla oli loppupeleissä. Pelillä on tapana heittää eteen kohtauksia aivan tyhjästä ja selittää ne vasta myöhemmin jossain toisaalla, mihinkään muuhun liittymättömässä tapahtumaketjussa. Loppupeleissä moni iso kysymys tuntui jäävän auki.  

Mielenkiintoisia ratkaisuja 

Varsinaiset peliosuudet tuntuvat aivan yhtä jakomielitautiselta kuin juoni. Taistelujärjestelmä on yhdistelmä kolmannen persoonan räiskintää Gears of Warin tyyliin, Final Fantasyistä tuttua active time battlea ja mukana on myös hieman John Woo -tyylistä gun-fu toimintaa. Ensinnäkin erilaiset pistoolit ovat taistelujärjestelmän keskiössä. Varsinaisia lähitaisteluaseita ei ole; eikä oikeastaan taikaakaan. Pelaaja voi liikkua vapaasti areenalla ja piiloutua seinien taakse vihollisten tulta.  

Vauriotyyppejä on kahdenlaisia: on viivytettyä ja suoraa vauriota. Viivytetty vaurio vaikuttaa vasta, kun siihen perään laittaa suoraa vauriota. Kaikenlaiset sarjatuliaseet tekevät viivytettyä vauriota ja esimerkiksi pistoolit, kranaatit ja singot suoraa. Koska suurin osa suoraa vauriota tekevistä aseista on hernepyssyjä, tarkoituksena on vaihdella näiden kahden vauriotyypin välillä maksimitulosten saavuttamiseksi. 

Silkka ominaisuuksien ja vaihtoehtojen määrä tarkoittaa, että jokaisesta taistelusta oppii jotain. Se tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että pelin tarjoama lähes tunnin opastus järjestelmään ei silti oikein tunnu riittävän. Sekavasta toiminnasta pääsee jyvälle vasta paljon myöhemmin. Järjestelmä on silti suhteellisen syvällinen ja palkitsee niitä, jotka jaksavat upottaa siihen aikansa. 

Näiden lisäksi erilaisia varustuksia pääsee muokkaamaan oikein olan takaa. Ei tarvitse vain tyytyä siihen kaupasta ostettuun isoon tykkiin vaan siihenkin pääsee päättämään, millaista asepiippua ja luotityyppiä pyssykkäänsä haluaa. 

Täysin erilainen 

Mikäli näiden järjestelmien outous ei riitä, karttajärjestelmä on myös aivan omankaltaisensa. Pelaaja kun keräilee erilaisia tetris-palikoita, joilla avata uusia reittejä ja vyöhykkeitä kartalla. Idea ei ole huono, mutta ihmetyttää lähinnä, mistä moiset keksinnöt edes tulevat. Kuka tämmöisiä keksii? 

Teknisesti Resonance of Fate on hajanaista laatua. Ajoittain peli näyttää julmetun kauniilta ja värikkältä, kuten esimerkiksi aloitusvyöhykkeillä. Toisaalta taas varsinaiset taisteluvyöhykkeet toistavat itseään harmaanpuhuvilla asfalttiareenoillaan. Jälkimmäisissä alueissa peli ei näytä paljoakaan sen paremmalta kuin viime sukupolven pelit, jos siltäkään. Äänimaailma on yhtä hajanaista: musiikit ovat huippuluokkaa, mutta ääninäyttelijät ovat kammottavan hirveätä. 

Resonance of Fatesta tulee mieleen, että kehittäjät ovat vain heittäneet ideoita sisään katsomatta, mitä sinne heitetään. Lopputuloksena on jotain aivan käsittämätöntä. Tämän ei välttämättä tarvitse olla huono asia: ihmeellisistä ratkaisuista huolimatta peli pysyy kasassa. Juuri niiden ratkaisuiden takia peli myös onnistuu olemaan täysin erilainen ropemaailman muuhun tarjontaan verrattuna.

Tekijä: Tri-Ace
Julkaisija: Sega
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia:  1
Pelin kotisivu: http://www.sega.com/games/resonance-of-fate/

Eric Hartin 

Lue myös

Sam & Max 303: They Stole Max’s Brain! (iPad, Mac, PC, PS3)

Blur (PC, PS3, Xbox 360)

G500 - Onko legendan seuraajasta uudeksi legendaksi?

Eric Hartin