Alustat:
3DS
Kolikkopelit
Konsolit
Laitteet
Linux
Mac
Mobiili
PC
PlayStation 3
PlayStation 4
PlayStation Vita
Retro
Wii
Wii U
Xbox 360
Xbox One

RUSE (PC, PS3, Xbox 360)

14.9.2010
Miikka

RUSE, Eugen Systems, Ubisoft, RTS, Toinen maailmansota

Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Strategia- ja sotapelit, Toimintapelit, Galleria, Moninpelit, Video

Tekijä: Eugen Systems
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: Windows 7, Core i5-750, Radeon HD5850, 4 Gt keskusmuistia
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP SP3, 2,8GHz Pentium 4 tai Athlon 64 3000+, 2 Gt keskusmuistia, 128 Mt DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1, 2-6 (lähiverkossa, internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.rusegame.com
Miikka Lehtonen

 

Tosiaikaiset stategiapelit voi nykyään jakaa raa’asti kahteen kategoriaan: niihin, jotka painottavat mikromanagerointia, eli yksikkökohtaista nyväystä, ja niihin, joita kiinnostaa enemmän suurista kuvioista huolehtiminen.

RUSE on selvästi jälkimmäistä koulukuntaa, sillä sen ideana on, että pelaajan pitäisi tehdä ne suuret linjaukset ja ovelat kieroudet, joilla kurja sakemanni pistetään juoksemaan häntä koipien välissä kohti vaterlandia. Valitettavasti se ei ole aina ihan näin helppoa.

Ubisoftin ranskalainen osasto on työstänyt RUSEa pitkään ja hartaasti, eikä hypepuheita ole juuri säästelty. Nimeenkin päässeiden koirankoukkujen ohella pelin juonta on kehuttu ennakkoon loistavaksi, mikä osoittautuu nopeasti emävaleeksi: englantilaista kaksoisagenttia jahdataan pitkin maita ja mantuja samalla kun keltaneste kerääntyy pelaajan ohjastaman komentajalupauksen korvien väliin. Mutta ei se, kukapa näitä pelejä juonen takia pelaisi? Puhutaan itse pelistä.

Juonet ja kuviot

RUSE on tosiaikastrategiapeli, mutta ei sieltä tavanomaisimmasta päästä. Kaikenlainen mikronysväys puuttuu kokonaan, eikä pelaaja itseasiassa voi edes antaa yksiköilleen sen tarkempia käskyjä kuin komentaa näitä liikkumaan johonkin tai hyökkäämään jonkin kimppuun. Muu jää tekoälyn vastuulle.

Ideana olisi, että pelaajan pitäisi kevyesti roolipelata karttansa ääressä seisovaa komentajaa, mitä helpottaa se, että pelinäkymän saa zoomattua yksikkötasolta niin kauas, että se miniatyyrien peittämä heikkalaatikko on oikeasti katseltavissa.

Vaikutelmaa tuetaan vielä sillä, että pelaajan komentohenkilökunta jakelee tälle näytön ulkopuolelta ohjeita ja rytmittää tehtävien suoritusta. ”Voi peeveli, nyt niillä saksalaisilla on kenttätykistöä tuon joen takana! Jospa lähettäisimme pommikoneet paikalle tuhoamaan ne?” ja niin edelleen.

Yksinpelikampanjan ideana on selvästi opettaa pelaajalle RUSEn salat moninpeliä silmälläpitäen, sillä tehtävä kerrallaan käyttöön saatetaan enemmän kalustoja ja leluja. Tehtävät tuntuvat usein enemmän puzzleilta kuin todelliselta strategialta, sillä ne ovat täynnä vihollisen kakkakepposia, jotka pitää purkaa lähettämällä prikulleen oikeat yksiköt oikeaan paikkaan ja oikeassa järjestyksessä.

RUSE nojaa ehdottoman uskollisesti kivi-paperi-sakset-asetelmaan, jossa tietyt yksiköt pistävät ne omat paperinsa palasiksi hirvittävällä teholla, mutta ottavat toisaalta kiveltä turpaansa 100-0. Kun tämä pelisuunnittelu yhdistyy pelin tekoälyn ajoittaiseen älyttömyyteen, ongelmat alkavat.

Himmel! Idiootit!

Ideana todellakin olisi, että pelaaja huolehtii vain suurista kuvioista yksiköiden itsessä ratkoessa ne pienet yksityiskohdat. ”Suhatkaapa tuonne mäelle”, pelaaja komentaa ja sitten ideana olisi, että yksiköt itse etsivät nopeimman ja parhaan reitin toimien fiksusti matkan aikana. Ideana kaunista, käytännössä ei niin saumatonta.

Yksiköt eivät nimittäin reittiä valitessaan tiedosta lainkaan pelin takana pyörivää mekaniikkaa, eivätkä myöskään juuri piittaa vihollisista. Kun määrään PST-tykkini perääntymään päälle höökivän jalkaväen (se kivi) edestä, olisi kiva, jos tykkiautot eivät yrittäisi karkuun natsien hallussa olevan risteyksen kautta, vaan nöyrtyisivät vaikka ohittamaan sen 200 metrin aukion peltoa pitkin.

Yhtä kivaa olisi, että kylää näkösuojanaan käyttävät tankit osaisivat tehdä sen viiden metrin siirtymän vasemmalle suojassa, eivätkä yrittäisi koukata kylän ympäri ja moikata samalla pusikossa odottavia Tigereita.

Tällaistahan se yleensä on vähän kaikissa peleissä, mutta jos ideana olisi antaa pelaajan leikkiä suurta strategikkoa, olisi kiva, jos niitä itsenäisiä ja toteuttavia yksiköitä ei pitäisi koko ajan paimentaa paikasta toiseen, jotta ne eivät esimerkiksi päätä jäädä pyörimään vihollisen IT-patterin yläpuolelle. Oikeasti.

Yksinpeli on noin 80% mukavaa puuhaa, mutta sitten väliin osuu niitä tehtäviä, joissa huono juoni, yliampuva skriptaus ja liian tiukat puzzle-rajoitukset kaatuvat niskaan ja V-käyrä lähtee nousemaan potenssesissa. Ne hyvätkin osiot ovat vain mukavia, eivät mitään loistavia huippuhetkiä. Mutta hei, pelin pääpainohan on moninpelissä!

Entä moninpeli?

Moninpeli ja yksinpeli ovat kuin veljet: molemmissa vallataan resurssipisteitä, rakennellaan tukikohtia ja kasvatetaan kivikokoelmaa, jotta vastustajan sakset tylsyisivät mahdollisimman tehokkaasti. Tehtävät ovat puhdasta ”tuhoa vihollinen” –osastoa, mutta se on ihan okei, sillä juuri moninpelissä RUSEn se suurin myyntiargumentti, ne ruset, eli harhautukset, pääsevät oikeuksiinsa.

Kepposia on monta erilaista ja niitä on kulloinkin käytössä tietty määrä. Aika ja tehtävän tavoitteiden suorittaminen lataavat mittaria ja sen oikea-aikainen käyttö on se suurin yksittäinen avain voittoon. Rusejen avulla voi vaikka vakoilla tietoonsa vihollisen tarkat yksiköt – normaalisti kauempana olevista yksiköistä näkyy vain pieni lätkä, joka kertoo, onko kyse raskaasta vai kevyestä yksiköstä – tai vaikka peittää kaikki omat yksikkönsä kartan yhdellä sektorilla.

Ne ruseista ruseimmat ovat kuitenkin valehyökkäykset. Pelaaja voi aloittaa valeinvaasion joko ilmasta tai maasta, jolloin valittua reittiä pitkin lähtee etenemään prikulleen oikean näköistä kalustoa. Huijaus paljastuu vasta, kun viholliset avaavat tulen. Joukkoon voi kätevästi piilottaa oikeita yksiköitään siinä toivossa, että ne onnistuvat vaikka livahtamaan vihollisen ilmaherruuden tai murhaavan tykistötulen läpi määränpäähänsä.

Toimivathan ne ruset toki yksinpelissäkin, mutta tekoäly on silti kylmän konemainen ja reagoi niihin aina samalla tavalla. Ihmistä vastaan erilaisia lopputuloksia on enemmän.

Kikkailu kannattaa muutenkin, sillä esimerkiksi metsiköstä väijyttäessään pari onnetonta mosuria pistää singoillaan kumoon vaikka Tigerin kertalaukauksella. Realistista? Ehkei, mutta RUSE on muutenkin pohjimmiltaan lähempänä miniatyyrisotapeliä kuin oikeaa sotasimulaatiota.

Kivasti pelattavaa

Yksinpelikampanjan ja moninpelin ohella RUSE tarjoaa myös haasteita toisen maailmansodan ratkaisuhetkien ja pienten minikampanjoiden muodossa. Ne ovat puhdasta pistejahtia, sillä peli antaa pelaajalle aina ämpärillisen erilaisia tavoitteita: valtaa nämä kaupungit, tuhoa 10 vihollisen panssarivaunua äläkä menetä omia kenttätykkejäsi. Päätavoitteet mahdollistavat voiton, sivutavoitteet kasvattavat pistepottia ja avaavat erilaisia bonuksia.

Itse en kyllä skirmishiä juuri jaksanut, mutta se voi johtua siitä, että arvostelukappaleen DRM-tökkimisistä johtuen peliä piti pelata melko intensiivisellä vauhdilla, jotta arvostelu saatiin kasaan edes tällä aikataululla. Yliannostus tuli siis vastaan melko nopeasti.

RUSE ei kyllä mielestäni muutenkaan yllä aivan sille tasolle, mitä siltä hypepuheiden perusteella odotettiin. Perusidea ja suurista kuvioista huolehtiminen ovat hienoja tavoitteita, mutta pelin toteutus ei aina onnistu nousemaan aivan niiden tasolle.

Haluan korostaa, että valtaosan ajasta pelaaminen on hauskaa ja sujuvaa puuhaa, mutta huippuhetketkään eivät nouse Company of Heroesin tai muiden todellisten klassikkopelien tasolle. Ja kun ongelmia tulee, hiustenlähtö ja stressireaktio ovat lähellä.

Ei silti, voisin helposti kuvitella, että hyvää ihmispelaajaa vastaan RUSEsta riittää netti- tai vaikka LAN-pelinä viihdettä pitkiksi ajoiksi. Peliä voi pelata myös co-opina kaverien kanssa, mutta se ominaisuus jäi peliseuran puutteen johdosta testaamatta. Ilahduttavasti pelistä ei myöskään löydy Ubisoftin jäätävää DRM:ää, vaikka se vaatiikin käynnistyksen yhteydessä kirjautumisen Ubisoftin käyttäjähallintaan.

Siinäpä sitä RUSEa sitten. Ei aivan se strategiapelien uusi jeesus ja hidalgo, jollaista pelistä olisi ennakkopuheiden perusteella voinut odottaa, mutta ei toisaalta myöskään floppi. Kyllähän pelin parissa ihan mukavasti viikko vierähti, mutta en usko, että tulen palailemaan sen pariin useasti uudelleen.

 

Toinen mielipide (Xbox 360)

Jotkut pelit herättävät niin ristiriitaisia tunteita, ettei niitä pelatessa itsekään oikein tiedä, onko kyseessä salattu helmi vai silkkaa sontaa. RUSE ei ole varsinaisesti kätketty aarre, olihan hype ennen julkaisua melkoinen, mutta päätä raavituttavan hankala pala se on joka tapauksessa. Etenkin padilla pelattuna. Konsoliohjaimethan ovat perinteisesti sopineet äärimmäisen huonosti naksustrategioiden käskyttämiseen.

RUSE yrittää urheasti. Aivan läheltä katsellen yksiköitä pystyy poimimaan yksitellen. Kun näkymää zoomaa korkeammalle, toisiaan lähellä majailevat yksiköt kertyvät samaan pinoon, jolloin koko porukan saa haltuunsa napin painalluksella.

Homma toimii paperilla, ja toimisi käytännössäkin, ellei peli tahtoisi olla hieman liian avulias. Yksiköiden poimimiseen tarkoitetun valintaympyrän ohjaileminen on suurpiirteistä, mukaan tarttuu liian helpolla ylimääräisiä sotajoukkoja. Kaikki samanlaiset yksiköt valitseva toiminto tuntuu taas arpomiselta. Koskaan ei voi olla aivan varma, tulevatko myös naapurimetsään passiin jätetyt joukot valituksi lähipiirin yksiköiden lisäksi. Aikaa kuluu aivan liian paljon valintojen kannalta optimaalisen zoomaustason etsimiseen.

Kiiretilanteessa peli meneekin liian helposti sohlaamiseksi. Kun hienosäätöön ei ole aikaa, on pakko vain napata matkaan ne yksiköt, mitä mukaan sattuu ja jättää loppu tekoälyn huoleksi. Miikka kertoikin jo omassa arvostelussaan, miten pätevästi tekoäly hommansa hoitaa. Välillä ahdistaa ja pahasti, kun mosurit osoittavat oma-aloitteisuutta kiertämällä tien kautta, mutta eivät hoksaa väistää tien varrella majailevaa tankkia.

Sopimattomuus konsolialustalle näkyy myös grafiikassa. En ole kokeillut PC-versiota, mutta uskallan arvella, että RUSE hyötyisi kovasti korkeammasta resoluutiosta. Nyt visuaalinen ilme jää suttuiseksi, eikä tapahtumista saa aina oikein selvää kuvaa.

Konsolikohtaisten valitusten ulkopuolelta tarkastellen RUSE on silti kiinnostava pelitapaus. Se yrittää tuoda kuluneelle kentälle aidosti uusia temppuja, mikä on aina kannustettavaa. Silloin, kun kontrollit sen sallivat, pelaaminen on pääosin tuoretta ja jännittävää. Yksinpelikampanja tosin kuljettaa pelaajaa liiankin tiukassa otteessa antamatta juuri tilaa omille ratkaisumalleille.

RUSE:n suurimmaksi ongelmaksi nousee erikoinen yhdistelmä hitautta ja nopeutta. Tapahtumista ja strategioista on välillä vaikea saada otetta. Samalla olisi kuitenkin kyettävä tekemään nopeita ratkaisuja, koska virheistä rokotetaan armottomasti. Osa tästä menee toki tottumattomuuden piikkiin, mutta välillä tuntuu, ettei peli itsekään ole ihan varma siitä, miten sitä kuuluisi pelata.

Itse huomasin palaavani RUSE:n kimppuun kerta toisensa jälkeen vain turhautuakseni kontrolleihin, tekoälyyn tai kyseenalaiseen tehtäväsuunnitteluun. Pelissä on potkua ja ideoita, mutta toteutus jää epätasaiseksi. Naksustrategioiden konsolilähettilästä RUSE:sta ei saatu leivottua. Hieman erilaista strategianäkökulmaa hakeva voi silti kaikesta huolimatta ihastua pelin omintakeiseen näkökulmaan.

 Juho Anttila

 

 

 

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta http://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Lue myös

Commander: Conquest of the Americas (PC)

F1 2010 -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Halo: Reach (Xbox 360)

Lost Horizon (PC)

Mafia II (PC, PS3, Xbox 360)

Making History II: The War of the World (PC)

Starcraft 2 (Mac, PC)

Theatre of War 2: Kursk 1943 (PC)

 

 

Kuvagalleria

Miikka Lehtonen

1.

Ei muuten hardilla ihan helppo. En kyllä komppaa tekoälyttömyyttä, mutta alla on toisaalta vasta neljä tehtävää. Nätisti ovat tehneet juuri sen mitä käsken. Saa nähdä miten tilanne muuttuu mittakaavan kasvaessa…

Päinvastoin, en halua että unitit tekevät mitään muuta kuin sitä mitä käsken. Jos haluan, että natsien hallussa oleva risteys kierretään - pistän yksiköt itse kiertämään sen. Orders are orders!

2.

yhdyn edelliseen, elikkä turhaa valittamista siitä miksi uniitit ei tee omia päätöksiä, ja olis tälle nyt voinu edes kokeile arvion ontaa, tämähän on aivan loistava peli ja pieksee sen wanhan ja nähdyn sc2 mikä oli jumalapeli täällä.

3.

Rusentuuko Ruse tuli otsikosta meileen =o

4.

Ei ole World in Conflictia ja Ground Control kakkosta kevytstrategioissa voittanutta.

5.

Argh ei vaikuta tarpeeks mielenkiintoselta et jaksaisin ostaa^^ Sitä jotain maagista blitzkriegia odotelles jos semmoinen ilmestyisi, siis tarkoitan Blitzkrieg 1 tasoista kamaa. Aivan jumalallista edelleenkin.

6.

@5 Blitzkrieg 3:sta odotellessa.
Itse omistan Blitzkrieg 2:n ja sitä pelannut aika paljonkin netissä. Realistisen strategian parhaimpia. Blitzkrieg:ssä taktiikoilla ja strategialla on suuri merkitys. Taitava pelaaja voi saada suurta tuhoa aikaan yhdelläkin yksiköllä, jos käyttää sitä oikein. Voi myös toisaalta menettää hyviäkin yksiköitä hetkessä ,jos hölmöilee tarpeeksi. Panssarienpaksuudet ja ammusten läpäisykyvyt on tasapainottu järkevästi.
Eipä kyllä kiinnosta suuremmin tämä ruse. Syitä on monia. Edes jonkinlainen yksikon ominaisuuksien hallinta/ kikkailu pitäisi löytyä, nää on nyt kieltämättä vähän niinkuin nappuloita, mutta kaukana tämä shakista kuitenkin on .

7.

”Taitava pelaaja voi saada suurta tuhoa aikaan yhdelläkin yksiköllä, jos käyttää sitä oikein. Voi myös toisaalta menettää hyviäkin yksiköitä hetkessä ,jos hölmöilee tarpeeksi. ”

Shakki? eikö se ole blitz kun pistää peliajaksi molemmille 2 minsaa=D

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi. Salasana hukassa?

Takaisin ylös