Aihealueet: PlayStation 3, Xbox 360, Toimintapelit, K18

Saw, Lisenssipelit, Selviytymiskauhu

Jos maailmasta jotain löytyy niin selviytymiskauhua. Suurten pelisarjojen ohella pienempiä yrittäjiä löytyy kuin sieniä sateella, joten kaikki omaperäisyys on kadonnut genrestä jo vuosia sitten.

Tällä kertaa tämä ei ole edes hidaste, sillä uusin yrittäjämme perustuu leffasarjaan, joka suuntaa jo kuudenteen osaansa ilman omaperäisyyden häivääkään. Hölmöjä leffoja, mutta lupaavaa ainesta peleille. Tulisiko tästä jotain?

Otetaan heti alkuun raflaava tunnustus: en pidä Saw-elokuvia juuri minään, ainakaan minään positiivisena. Minun kirjoissani ne ovat elokuvamaailman kuravettä, todellista persroisketta. Älyttömät juonenkäänteet seuraavat toisiaan ja uusia elokuvia tunnutaan tekevän enimmäkseen sen takia, että edellisen typerät juoniaukot saadaan selitettyä jotenkin. Kauhua? Ei yhtään enempää kuin siinä että katselisin lääkiksen ruumiinavausvideoita.

Tämän sanottuani joudun toteamaan, että kun kuulin Konamin työstävän Saw-peliä, innostuin hieman. Jigsaw-murhaajan ansat ja kiero pelimäinen logiikka olivat kuin luotuja peliä varten ja jos olemme rehellisiä, typerät juoniaukot ja kaukaa haetut käänteet ovat harrastuksessamme arkipäivää. Saw-mielipiteistäni huolimatta lähestyin siis peliä avoimin mielin, jopa positiivisten ennakko-odotusten vallassa.

Saha laulaa

Saw-peli alkaa kuin elokuvat konsanaan: onneton päähenkilömme herää mädäntyvän talon raunioista hirvittävä ansa ruumiillaan. Tällä kertaa ohjastamme poliisia, joka on tuhonnut koko elämänsä Jigsaw-jahdissaan. Hänen parinsa on kuollut, perhe lähtenyt ja urakin on syöksykierteessä. Jigsaw tarjoaa hänelle mahdollisuuden: pelaa kuolettavaa peliä ja pistä elämäsi järjestykseen - tai kuole.

Jos pelin lähtökohdat ovat puhdasta Saw-leffaa, itse peli on puhdasta survival horroria. Etsivämme hiihtää pitkin raunioituneen sairaalan käytäviä ratkomassa yksinkertaisia puzzleja ja mätkien kumoon muita raunioissa väijyviä. Tällä kertaa vastaantulijoille on hyvä perustelu: he eivät ole zombeja vaan muita Jigsaw’n peliin joutuneita, joille on kerrottu, että ainoa avain pakoon on upotettu etsivämme sisuksiin.

Pääasiassa peli kuluu etsien sulakkeita, joilla avataan sähkölukkoja, sekä avaimia ja tiirikoita, joilla tavallisemmat ovet aukeavat. Välillä vastaan tulee yksi Jigsaw’n kuuluisista kuolemankammioista, joissa etsivän pitää nopeilla reflekseillä ja Speden Spelit -tyylisillä minipeleillä pelastaa joko itsensä tai joku muu potentiaalinen uhri - tai sitten antaa näiden kuolla. Valinta on sinun ja peli kehuu että se tulee myöhemmin vaikuttamaan tapahtumiin.

Perusasiat ovat siis kunnossa, kuten Saw-peliltä toivoinkin ja mukana on myös hauskoja tärppejä, kuten vaikka avainten kalastaminen huumeneuloja täynnä olevista WC-pytyn säiliöistä. Tällöin pitää nopeasti sijoittaa hapuileva käsi avaimen kohdalle ennen kuin kipu käy liian suureksi.

Tämäkin menee joskus oudoksi. Ymmärrän että neulojen täyttämässä vessanpytyssä onkiminen sattuu, mutta miksi kipumittari nousee samalla tavalla kun pengon leikkauspöydällä olevan korpsin sisuskaluja?

Voi Sahaa

Perusteet ovat kunnossa, mutta kuten niin monta kertaa ennenkin, toteutus ei. Kun aikanaan hihkuin henkisesti Konamin nimestä projektissa, en ottanut huomioon että he toimivat vain julkaisijana. Kehityksestä vastaa toinen taho, joka on ymmärtänyt survival horrorin turhankin perinteisesti.

Tapahtumapaikkana toimivan hylätyn sairaalan käytävät ovat pääasiassa pilkkopimeitä ja etsivän mukanaan kantamat valonlähteet vähäisiä. Ymmärrän kyllä, että näin haettiin klaustrofobista tunnelmaa, mutta yritys meni metsään: tuloksena on sekava ja väsyttävä kuolemanmarssi, jossa into katoaa jo alkumetreillä ja tärkeiden tavaroiden etsintä on rasittavaa puuhaa.

Saw saa myös kunniamaininnan siitä, että se on ainoa kohtaamani peli, jossa aseistautuminen on huono liike. Taistelu on yksinkertaista napin takomista, mutta kaikkien aseiden lyöntianimaatio on niin tuskaisen hidas, etteivät lyönnit ehdi ikinä perille. Osuma kun katkaisee animaation kesken ja viholliset tikkaavat nyrkeillään kuin Singerin ompelukoneet. Taistelu on uskomattoman turhauttavaa ja alun jälkeen masentavan yleistä.

Tympeyden viimeistelee se, että peli ei edes pysty hyödyntämään Saw’n äärimmäistä myyntivalttia: sen katselua kun ihmisille tapahtuu kamalia asioita. Okei, karhunraudat pureutuvat yhä päihin ja sirkkelit leikkaavat lihaa, mutta kun ruudulla on vain rujoja ja tökerön näköisiä polygonijanttereita, aidon body horrorin efekti jää syntymättä. Ei silti että mitenkään kaipaisin sitä, mutta kuitenkin.

Mitä siis jää käteen? Eipä paljon mitään, jos ihan rehellisiä ollaan. Olen yleensä sen tason jänishousu, että pelaan harvat kauhupelini kirkkaassa päivänvalossa kissa turvanani. Nyt peli oli sen verran tympeää, että sitä pystyi hyvin pelaamaan keskellä yötä ja kissakin nukkui rauhallisesti sylissä.

Kun kauhuttomaan tunnelmaan lisätään turhauttava taistelu, itseään toistava pelattavuus ja turhankin sekava ja epämääräinen juoni, kyseessä on kaikin puolin väsynyt ja turhauttava peli, josta tuskin saa kiksejä ellei nyt satu olemaan maailman suurin Saw-fanaatikko. Maailma on täynnä parempia kauhupelejä.

Lopputiedot

Tekijä: Zombie Studios
Julkaisija: Konami
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia:  1
Pelin kotisivu: http://www.konami.com/games/saw/

Miikka Lehtonen

Lue myös

Fairytale Fights (PS3, Xbox 360)

Painkiller Resurrection (PC)

Dark Void -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Miikka Lehtonen