Secrets of Atlantis: The Sacred Legacy (PC)
15.11.2007
Miikka
Aihealueet: PC, Seikkailu- ja roolipelit
Resepti: otetaan perinteisen vivahteikas seikkailupelimoottori, johon sekoitetaan aimo annos 40-luvun pulp-meininkiä. Lisätään sekoituksen natsit, Indiana Jones -tyyppinen päähenkilö ja paljon vaaroja. Maustetaan oman mielen mukaan yliluonnollisilla elementeillä.
Näin hyvistä aineksista voisi odottaa vaikka mitä, mutta tulos on lähempänä kakkia kuin kakkua.

Pelin ongelmat alkavat jo moottorivalinnasta, joka ei ole niinkään perinteisen vivahteikas kuin ensisilmäyksellä voisi toivoa. Kyseessä on pikemminkin vanhentunut ja kankea reliikki Mystin kunnian päiviltä. Pelaaja liikkuu ruudusta toiseen napsauttelemalla hiirellä uloskäyntejä, jonka jälkeen ruutua voi sentään pyöritellä vapaasti kaikissa ilmansuunnissa.
Kun pelissä tapahtuu jotain, tavaran poimimisesta hahmojen väliseen keskusteluun tai jännittävään takaa-ajokohtaukseen asti, toiminta esitetään piskuisessa videoruudussa, joka viimeistään palauttaa pelaajat 90-luvun puolivälin tunnelmiin.
Tekninen tökkiminen on melkoinen harmi, sillä pelin juonesta olisi riittänyt aineksia vaikka mihin. Vaikka käytännössä kaikki onkin pöllitty pienin muokkauksin suoraan Indiana Jonesista, ainakin lähdemateriaaliksi on valittu erinomaisen viihdyttävää tavaraa. Eeppinen seikkailu vie insinööri-päähenkilömme zeppeliinimatkalle maailman vihoviimeisimpiin kolkkiin. Kevyet yliluonnolliset ilmiöt, kohtalokkaat kaunottaret ja elämää suuremmat natsi-ilkiöt tekevät juonesta kiinnostavan, mutta valitettavasti pelin edetessä sen lukuisat ongelmat tulevat turhankin ilmeisiksi.


Kömpelön moottorin lisäksi The Secrets of Atlantis kärsii nimittäin masentavan alkeellisesta grafiikasta ja todella tökeröstä puzzle-suunnittelusta. Ongelmat ovat pääsääntöisesti joko niin itsestään selviä, ettei niitä kehtaa edes ongelmiksi sanoa, tai niin epämääräisiä, ettei pelaajalla ole harmainta aavistustakaan tavoitteistaan. Jonkinlainen tasapaino olisi ollut paikallaan.
The Secrets of Atlantis kirjautuukin pakosta menetettyjen mahdollisuuksien kansioon, jossa se ei toki joudu olemaan yksin. On silti suuri harmi, että näin kiinnostava pelimaailma ja ainutlaatuinen aihepiiri on onnistuttu haaskaamaan amatööritason toteutuksella. Normaalisti peliä voisi kenties suositella genren hardcore-kuluttajille, mutta koska tällä kertaa satun itsekin kuulumaan siihen porukkaan, en viitsi vitsata hengenheimolaisiani. Vähälukuisuudestaan huolimatta seikkailupelimarkkinat ovat täynnä parempia pelejä.
Tekijä: Atlantis
Julkaisija: The Adventure Company / Nobilis
Testattu: Windows Vista, Intel Core 2 Duo E6600+, GeForce 8800 GTS, 2 Gt keskusmuistia
Laitevaatimukset: Windows 98, 1 GHz prosessori, DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain, 256 Mt keskusmuistia
Pelin kotisivu: http://www.secrets-of-atlantis.com/
Lue lisää eDomesta
HC Andersenin Taikaseikkailu (PC)
Miikka Lehtonen






Kommentit
Keskustelut
Facebook