Alustat:
3DS
Kolikkopelit
Konsolit
Laitteet
Linux
Mac
Mobiili
PC
PlayStation 3
PlayStation 4
PlayStation Vita
Retro
Wii
Wii U
Xbox 360
Xbox One

Space Hulk (Mac, PC)

10.9.2013
Miikka

Aihealueet: PC, Lautapelit, Strategia- ja sotapelit, Mac

Space Hulk, Games Workshop, Warhammer 40K, Full Control Studios

Tekijä: Full Control Studios
Julkaisija: Full Control
Testattu: Windows 8, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, GeForce GTX 570
Saatavilla: Mac, PC
Tulossa: iOS
Laitevaatimukset: Windows XP, 2 Ghz tuplaydinprosessori, 2 Gt keskusmuistia, GeForce 8600 GT tai nopeampi näytönohjain
Pelaajia: 1-2 (sama kone, internet)
Pelin kotisivu:Space Hulk
Arvostelija: Miikka Lehtonen

 

Space Hulk –lautapelin PC-käännöstä odotettiin vuosikausien ajan. Olihan peli hankalasti hankittavissa ja aika hidas pelata. Niinpä tarvittaessa virtuaalilaatikosta esiin vedettävä ja kaikkien saatavilla oleva versio tulisi varmasti tarpeeseen.

Ja nyt se on täällä. Legendaarinen Space Hulk. Terminatorit ja Genestealerit. Miksi en siis hymyile enempää?

Space Hulk on viihdyttänyt minua ja lukemattomia lautapelaamisen ystäviä jo yli 20 vuoden ajan. Ihmisten ja avaruushirviöiden kuolettava taistelu avaruuden tyhjiössä on näissä piireissä legendaarista kamaa. Jos arvostelussa olisi Space Hulk –lautapeli, nostokuvassa komeilisi myös aivan selkeästi suosituspeukku. Mutta ei ole, joten ei komeile. Tietokoneversio kun menee metsään muutamalla aika perusteellisella tavalla.

Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi

Space Hulk on paperilla hyvin simppeli peli. Vastakkain on kaksi pelaajaa, joista toinen komentaa avaruudessa kelluvaa hylkyä putsaavia Terminator-erikoisjoukkoja. ”Tactical Dreadnought Armour” –luokan panssareissaan kulkevat yli-inhimilliset soturit ovat kuin käveleviä tankkeja ja taistelukentällä niin pelättyjä, että doktriinin mukaan ne ovat prioriteettikohteita raskaille panssarintorjunta-aseille.

Avaruudessa moisia ei ole, mutta Terminatorit ovat silti alati alakynnessä. Vastassa kun on loputon määrä Genestealer-hirviöitä, Tyranidien esitaistelijoita ja tiedustelijoita, jotka veitsenterävien kynsiensä ja loputtoman ruokahalunsa avulla puhdistavat kohtaamansa planeetat kaikesta biologisesta aineksesta. Myös sen puolustajista.

Niin lautapelissä kuin PC-versiossakin Terminatoreilla on aina aktiivinen ja vaihtuva tehtävä, Tyranideilla jatkuvasti yksi ja sama. Joskus Terminatorien on tarkoitus tappaa tietty määrä vihollisia, toisinaan puhdistaa raskailla liekinheittimillä infestoitunut komentokeskus tai vaikka käydä noutamassa kotiin taistelussa kaatuneen Space Marine –veteraanin ruumis. Tyranidien homma on helppo: estä Terminatoreita.

Taistelukenttänä toimivat avaruushylyt koostuvat yhden miehen levyisistä käytävistä sekä pienistä huoneista. Kaikkiin toimintoihin – oli kyseessä sitten liikkuminen, ampuminen tai vaikka lähitaistelu – käytetään liikkumapisteitä, joita on aina liian vähän.

Peli on äärimmäisen taktinen, sillä Terminatoreita on vähän, aika on kortilla ja jokainen hukattu vuoro tarkoittaa lisää kulmien takana kyttääviä liiketunnistimen välähdyksiä, joista jokainen kätkee sisälleen pinon vihollisia.

Oikeaoppisessa strategiassa Terminator-pelaajan täytyy asettaa itselleen kiinteitä lyhyen ja pitkän tähtäimen suunnitelmia ja sitten pitää kiinni niistä. Pari miestä suojaa sivukäytäviä ja ammuskelee sieltä juoksevia hirviöitä samalla kun muut etenevät muodostelmassa. Meno on kuin kommandoryhmien harjoituskentältä poimittua ja usein yhtä totista.

Harva peli on yhtä tiivistunnelmainen, haastava ja viihdyttävä kuin kahden hyvän pelaajan pelaama Space Hulk. Voiton ja tappion erotus on usein yksittäinen liike tai nopanheitto, joten silloinkin tunnelma on korkealla kun ei itse ole siirtovuorossa. Huomaako vastustaja tuon töppini? Osaako hän hyödyntää jotain aukkoa nerokkaassa suunnitelmassani? Jos vastustaja heittää nopalla ykkösen, voitan pelin! Ja niin edelleen.

Legendaarinen peli, jolle antaisin empimättä viisi tähteä ja suuren suosituspeukun. PC-versio sai kuitenkin aika paljon vähemmän. Miksi?

B-luokan käännös

Space Hulkin PC-versio on paperilla aika tiukka paketti, sillä se pyrkii siirtämään lautapelin kolmoslaitoksen suunnilleen sellaisenaan tietokoneen ruudulle. Kaikki tutut tehtävät, lautapelistä tutut säännöt, moninpeli joko vuorotellen samalla koneella tai netin välityksellä.

Kunnioitettava tavoite, varsinkin kun lautapeliä tehtiin tarkoituksella pieni ja 100 euron hintainen painos, jonka loputtua pelistä saa nykyään pulittaa huutokaupassa helposti kolminkertaisen summan, ellei enemmänkin. Löytyy hyllystä, jos joku haluaa joskus pelata!

Alkufiilikset ovatkin korkealla, sillä vaikka Space Hulk ei teknisesti olekaan ihan AAA-tason peli, on siinä silti tunnelmaa kun Terminatorit tömistelevät pitkin käytäviä, Storm Bolterit laulavat ja kuolevien Genestealerien huudot täyttävät käytävän. Oikeassa yläkulmassa komeileva kamera, joka näyttää tapahtumia Terminatorien perspektiivistä, on pelin todellinen mestarioivallus. Rätisevä ja heiluva kamerakuva lisää peliin reippaasti tunnelmaa!

Mutta mitä enemmän pelasin, sitä enemmän suuni oli mutrussa. Tietokoneversiossa kun riittää ongelmia. Osa ärsyttää vain lautapeliveteraaneja: kaikki säännöt eivät toimi niin kuin niiden pitäisi, osittain bugien ja osittain suunnitteluratkaisujen ansiosta. Mainitaan esimerkkinä vaikka niinkin perustason juttu kuin hahmojen liikuttaminen. Lautapelissä yksi figu joutuu aina tekemään koko vuoronsa kerralla. PC-versiossa voi liikuttaa yhtä hahmoa hieman, sitten muita välissä ja lopuksi taas alkuperäistä hahmoa lisää. Tämä avaa välittömästi paljon sellaisia mahdollisuuksia, joiden ei pitäisi olla pelissä lainkaan mahdollisia ja joiden vaikutukset tasapainoon ovat usein yllättävänkin dramaattisia.

Ei peliä toki pelkästään pelipartoja ärsyttävien pikkujuttujen takia ristiinnaulita, vaan mukana on todellisia ongelmia. Tekoäly on esimerkiksi vähän mitä sattuu, eikä hallitse lainkaan edes pelin perusstrategioita. Ei toki käynyt tekoälykoodaria kateeksi, sillä Space Hulk ei ole helppo peli. Mutta silti. Jos olisin pelannut vain PC-versiota, ihmettelisin Space Hulkin armotonta mainetta.

Paras tapa pelata on tietenkin kaveria vastaan, mikä onnistuu joko verkossa tai vuorotellen samalla koneella. Moninpeli toimii parin päivityksen jälkeen jo ihan hyvin, mutta vastuksen taso riippuu tietenkin siitä, millaisia Space Hulk -kavereita saa lassottua pelaamaan itseään vastaan.

Käyttöliittymä toimii myös hieman rosoisesti. Turhan usein minulle kävi niin, että yritin ampua käytävän päässä kykkivää Genestealeria, mutta Terminator lähtikin lampsimaan tätä kohti, oletettavasti koska klikkasin pikselin verran viereen. Tämä on selvästi tajuttu ongelmaksi myös kehitystiimin osalta, sillä pelistä löytyy mahdollisuus perua viimeisin toimintonsa.

Osittain koska olen koodari, osittain koska olen läpeensä mätä paskiainen, testasin toki välittömästi, mitä tapahtuu jos peruu toiminnon, jossa heitettiin noppaa. Mariini ampuu Stealeria, mutta nopanheitto ei tuota toivottua tulosta. Perutaan toiminto, yritetään uudelleen … ja kyllä, noppaa heitetään uudelleen. Tuloksena tappo ja eteenpäin. Näin voi myös kumota omalla vuorollaan sattuneita kuolemia. Ongelmasta ilmoitettiin kehitystiimille, jonka reaktio oli, että korjataan jos keritään, mutta sitä odotellessa huijaamisen voi lopettaakin.

Käännös olisi siis kaivannut hieman lisätuunausta ollakseen todellinen helmi, mutta todetaan nyt kaikesta huolimatta näin: tämä on Space Hulk. Kaikkine tehtävineen, melkein kaikkine sääntöineen ja melkein kaikkine tunnelmineen. Jos siis olet pahassa Hulkin tarpeessa, voit lopettaa lukemisen tähän ja lähteä ostoksille: Space Hulk rosoisuuksilla on yhä hyvä peli. Jos taas kaipaat luettavaa, jatka eteenpäin.

Filosofista pohdintaa

Space Hulkin toinen ongelma on se, että vaikka se on pinnallisesti Space Hulk, se ei ole kuitenkaan sitä aivan oikeasti. Konkreettisesti. Ne tyypilliset Space Hulk –hetket, jotka tullaan muistamaan vuosien päästä (todistettu juttu), menevät näin: hirvittävän jännittävä ratkaisuhetki! Kersantti Lazaruksen täytyy heittää vähintään vitonen, jotta tehtävä ei mene perseelleen vaan taistelu voi jatkua. Mariinipelaaja poimii nopat ja ravistelee niitä kädessään. Ehkä hän puhaltelee hieman nyrkkiinsä, mutta vähintään anelee Keisarilta armoa ja luopeutta. Molemmat pelaajat tuijottavat hammastaan purren, kun nopat putoavat kädestä, kimpoilevat pöydällä ja lopulta pysähtyvät. Toinen pelaaja pomppaa tuolistaan tuulettamaan toisen pään retkahtaessa luovutuksen merkkinä kohti pöytää.

Tietokoneversiossa sama kohta menee näin: mariinipelaaja klikkaa Genestealeria ja katsoo animaation, jossa Genestealer kuolee tai ei. Ja se oli siinä se. Ohi sekunnissa. Jännitys ja tiukka tunnelma jäävät kokonaan puuttumaan, vaikka Space Hulk yrittääkin mehustaa avainhetkiä sinänsä toimivilla ja elokuvamaisilla animaatioilla

Niin hämmentävältä kuin se kuulostaakin, fyysisen komponentin ja interaktion poistaminen pelistä vie myös palasen sen sielusta. Jokainen lautapelaaja tietää, että osa charmista tulee siitä, miten jokainen toiminto liittyy johonkin konkreettiseen ja fyysiseen esineeseen. Pelimerkkien käpistely, noppien ravistelu, korttien hiplailu. Ne ovat kaikki selviä ja fyysisiä toimia, joita jaetaan muiden pelaajien kanssa. Tietokoneversiossa kaikki on liian nopeaa, liian kliinistä, liian automatisoitua.

Tämä on toki kaikki subjektiivista, mutta uskon, että moni lautapeliä pelannut huomaa hyvin nopeasti, että komeista puitteistaan huolimatta Space Hulk ei vain tunnu Space Hulkilta. Minultakin meni hetki keksiä, mistä ero johtui. Ei sääntoeroista, ei bugeista, ei kämäisestä käyttöliittymästä tai edes huonosta tekoälystä, vaan siitä, että kyseessä on oikeasti eri peli. Siinä on paljon yhtymäkohtia legendaariseen lautapeliin, mutta kokemuksena se on erilainen.

Mutta se ei ole ehkä se relevantein kysymys. Tämä on: onko Space Hulk pelaamisen arvoinen peli? Sanotaan vaikka näin: vaikka lautapelin pelialustan kasaamisessa, figujen erottelemisessa ja muussa puuhassa menee helposti puoli tuntia, minun valintani Space Hulk –kokemusta kaivatessani on jatkossakin lautapeli. PC-versiokin menee paremman puutteessa – ainakin kaveria vastaan – ja uskon, että jos lautapeli ei ole tuttu, sitä pelaa ihan hyvissä mielin. Ei se huono ole. Miten voisi olla, onhan se Space Hulk!

Kämäinen tekoäly, tökkivä käyttöliittymä, 30 euron hintalappu ja muut pienet ongelmat vesittävät kuitenkin pottia sen verran, että paras mitä voin pelistä lopulta sanoa on, että se on ihan jees. Ja Space Hulkin tapauksessa se on vähän heikosti se.

 

Toinen mielipide

Lautapelien tietokoneversiot ovat vähän kaksipiippuinen juttu. Oikeiden figuurien ja aidon läsnäolemisen korvaamiseksi tarvitaan muutakin kuin pilkuntarkka käännös. Tietokoneversion on tarjottava jotain muuta. Se voi olla tekoälyvastus, verkkomoninpeli tai lisäsisältö, jota lautapelistä ei löydy. Ilman näitä käännös voi tuntua turhalta.

Space Hulkin alkutaival ei ollut helppo, mutta tekijät ovat sentään paikanneet ongelmia kiitettävää tahtia. Mietin silti, miksi yhtä lailla moniongelmainen Blood Bowl iski itseeni aikanaan paljon lujemmin. Muuta vastausta en lopulta keksinyt kuin sen, että Blood Bowlin joukkueen kehittämiseen perustuva tarvittaessa vaikka loputtomiin jatkuva metapeli istuu tietokoneversioon kuin örkin mono haltian takamukseen.

Space Hulkilla ei tällaista valttia ole. Toki mahdollisuus pelata peliä, jonka saatavuus fyysisessä muodossa on totaalisurkea, sekä tuttujen että tuntemattomien kanssa on huikea plussa. Silti missään vaiheessa ei synny samaa imua kuin Blood Bowlin kohdalla. Pelit ovat toki erilaisia, eikä vertailu siten ole täysin reilua, mutta teosten jälkeensä jättämää tunnetta tietoisuus tästä ei muuta.

Filosofinen pohdinta sikseen, hyvä pelihän Space Hulk on joka tapauksessa. Vaikka kaikkia typeryyksiä ja ongelmia ei ollakaan saatu karsituksi, suunta on hyvä. Lähdemateriaali on parhautta ja peli tekee sille myös kunniaa, joskin hieman virkamiesmäisesti. Tässä nimenomaisessa tapauksessa, kuten Miikkakin alleviivaa, alkuperäisen lautapelin upea tunnelma valaa taistelusaappaat, joihin digitaaliversion jalat sujahtavat hieman liian väljästi.

Kehittäjät ovat sitoutuneet tukemaan peliä jatkossakin. Kunhan luvattuja lisätehtäviä saadaan pelattavaksi, tekoälyä viilataan toimivammaksi ja nettipelin puolelle kehitetään hieman jatkuvuutta tukevia kikkoja, myös digitaalinen Space Hulk pääsee seisomaan tukevasti omilla jaloillaan. Sitä odotellessa pelaan peliä mielelläni, mutta samalla sitä harmitellen, etten tullut tilanneeksi itselleni alkuperäisen lautapelin erikoisversiota silloin, kun se oli saatavilla.

Juho Anttila

 

Lisää aiheesta

Space Hulk: Death Angel (lautapeli) 

Space Hulk on Games Workshopin vuonna 1989 julkaisema lautapeli, josta tuli nopeasti kulttiklassikko. Pelissä ryhmä geenimuunneltuja supersotilaita, Space Marineita, tutkii valtavia ajelehtivia avaruushylkyjä. Runnellut hylyt eivät kuitenkaan ole tyhjiä, sillä niitä asuttavat geenivoroiksi kutsutut oliot. Nämä monikätiset hirviöt pystyvät repimään jopa Space Marinen kappaleiksi.

 

Miikka Lehtonen

1.

Tää on eka kerta kun mua vituttaa lukea Miikan arvostelua.

Ensinnäkin Genestealerit liikkuvat samoilla säännöillä kuin Terminaattorit eivät yksi unitti kerrallaan joten etua ei ole.

Toisekseen tekoäly tottakai on vaikea luoda kyseiseen peliin mutta se että pelasit Space Hulk veteraanina Normalilla ja itket kun vastusta ei ole, on naurettavaa.

Kolmannekseen se että vertaat helvetisti lautapelin fiiliksiin kuten pitääkin MUTTA et anna pelille tilaisuutta. Alkuperäinen Space Hulk joka minultakin löytyy vaatii kaksi pelajaa jotta sitä voi edes pelata. Sinä et kaksinpeliä sanonut edes testanneesi kokeilleesi.
Tämän pystyy päätelemään jo siitä että et puhunut Genestealereillä pelaamisesta MITÄÄN.
Tämä tarkoittaa sitä että et todellisuudessa antanut pelille edes tilaisuutta olla niin hyvä kuin alkuperäinen koska et pelannut niinkuin alkuperäistä on pelattu.

Olisit hyvin äkkiä huomannut että Se viimeinen AP. Viimeinen tilaisuus ennen todella todennäköistä kuolemaa kummantahansa vuorolla on tismalleen yhtä jännittävää seurata kuin nopan pyörimistä pöydällä.
Kaksin pelattuna siihen hiiren painikkeeseen yritetään iskeä yhtäpaljon hyvää onnea erillaisin keinoin kun noppiinkin aikanaan ja se vastapuolen tuhoutuminen välivideossa ei tee mitään muuta kuin kuin kaataa häviäjälle suolaa haavoihin ja nostaa hymyn voittajan kasvoille.

Eli haistappa paska.
Vuoden paras strategia ja peukku tulee täältä ja tällä on kolme kertaa enemmän paino arvoa kuin tuolla yksin, normalilla vähän testanneen puheilla on ikinä.

2.

Huhhei, Miikka on turhankin kiltti peliä kohtaan arvostelussaan. Kazyasta taas paistaa fanipoika kilometrien päähän: kuinka joku julkeaakin loukata hänen suosikkipeliään tällä tavoin?! Alatyylinen kommentisi Miikalle kertoo henkisestä iästäsi myös paljon.

Ja sitten asiaan ja hyvät puolet ensin: lautapelikäännös on uskollinen alkuperäiselle lautapelille. Jei! Miksi sama ei nyt tällä kertaa toimi tietokonepelinä? No siksi, että mitään sääntöihin vaikuttamattomia jippoja ei ole hyödynnetty kunnolla: Ambient -äänet loistavat poissaolollaan. Missä ovat genestealereiden murahtelut ja karjahtelut? Aluksen laitteiden ja moottorien äänet?

Muut äänet sitten? Boltterit kuulostavat kieltämättä makealta, liekinheittimen käyttö on yhtä juhlaa. Assault cannon on julma niin kuin pitääkin (voisi olla julmempikin mielestäni). Missä on mariinien läpänheitto (okei, huumoria ei pidäkään olla liikaa), kuolonhuudot (Mallia 1995 ja vengeance of the blood angels), kiljahdukset…sanalla sanoen kauhun tunnelma. Ja ei: mariinit eivät ole pelottomia luupäitä niinkuin eräskin taukki alkoi steamin foorumeilla kanssani väittelemään: tsekkaa WH40K codexit fluffin *sekä* sääntöjen osalta.

Pahin moka pelissä liittyy myös tunnelmaan: mariineja kuolee, se on tosiasia ja jännittävää tietty….siis siihen asti kun veli Scipio onkin iloisesti heiluttelemassa storm bolteriaan seuraavassa tehtävässä vaikka hänet edellisessä raadeltiin kappaleiksi laimean 'avenge me brothers…' -ääninäyttelyn säestämänä. Suurin osa jännityksestä meni tässä vaiheessa snotlingiakin nopeammin romukoppaan, koska yhdestäkään mariinista ei tarvinnut välittää tuon taivaallista.

Silti sanon lopuksi: potentiaalia pelissä olisi todella paljon parempaankin. Toivottavasti tekijät älyävät tämän sillä minä ainakin ostan tunnelmaa lisää tuovat lisäosat hetipaikalla pelkästään jo WH40K -leiman takia! Säännöissäkin voitaisiin joustaa pelattavuuden parantamiseksi ja lautapelin faneja varten voisi säilyttää nykyisen 'classic' -pelimoodin. Vai mitäpä Miikka on mieltä?

3.

1: No mainitaan nyt sitten vielä erikseen, että kyllä sitä kaksinpeliäkin tietenkin pelattiin. Verkossa ja samalla koneella. Paras tapa pelata, tietenkin, mutta kuten arvostelussakin sanoin, jos haluan kaksinpelata Space Hulkia, pelaan jatkossakin lautapeliä, koska kokemus on mielestäni parempi.

2: Samaa mieltä. Toivottavasti kehitystiimi lähtee nyt peruspelin toimimaan saatuaan vähän levittelemään siipiään ja kokeilemaan vaihtoehtoisia juttuja, jotka voivat toimia vähän paremmin kun kirjanpito ja muut asiat ovat tietokoneen vastuulla.

4.

Eli nyt se on huonompi kuin alkuperäinen koska se ei ollut parempi kuin alkuperäinen?

5.

Kazya, tuo sinun looginen järjenjuoksu on aukotonta. Kyllä, yleensä huonompi kuin alkuperäinen = koska ei parempi kuin alkuperäinen.

Muutenkin kirjoittamisesi on tuskaista luettavaa.

Itse en ole peliä vielä kerennyt kokeilemaan, mutta ristiriitaisia tunteita se ainakin on aiheuttanut muuallakin.

6.

Kaksinpelinä ihan jees, sillä tietzga ei pelaa mitenkään erityisen fiksusti, ainakaan normalilla. AI:n pitäisi osata rushata yksittäistä vosua paremmin, jos se pyrkii voittamaan.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi. Salasana hukassa?

Takaisin ylös