Aihealueet: GameCube, PlayStation 2, Xbox, Kamppailupelit, Toimintapelit

The Incredible Hulk Ultimate Destruction, Hulk, Radical Entertainment, Vivendi

Muutaman vuoden takainen Hulk-elokuva yllätti vahvalla draamapainotteisella otteellaan. Elokuvaan perustunut lisenssipeli ei puolestaan hämmästyttänyt ketään heikolla tasollaan. Tekijänä oli kanadalainen Radical Entertainment, jonka nimekkäimmät tuotokset olivat sitä ennen Simpsons –animaatiosarjaan perustuneet kaahailupelit. Myynti oli hyvä, kritiikki vähemmän mairittelevaa.

Pelistudio on päättänyt pyörtää epäilijöiden päät uudella Hulk-pelillä, joka antaa pelaajalle ennen näkemättömän vapaat kädet sarjakuvahistorian vihaisimman vihreän miehen kohtalon suhteen. Gamma-säderyöpyn saanut Bruce Banner nähdään tarinassa vain välianimaatioissa muiden hahmojen kanssa. Pelihahmona toimii Bannerin hirviömäinen alter ego, jolla riehutaan vapaamuotoisessa pelimaailmassa tuhoa ja epäjärjestystä levittäen. Onko menestysresepti täydelliseen Hulk-pelikokemukseen tässä?

Hajoita ja hallitse

The Incredible Hulk: Ultimate Destruction on nimensä veroinen oodi hajottamiselle. Kaikki on joko tuhottavissa tai hyödynnettävissä apuvälineenä hajotusoperaatioissa. Vain rakennusten vapaa purkaminen puuttuu. Hulk osaa muun muassa muokata weaponize-aseistustoiminnolla eteen tulevia esineitä kyseenalaisiin tarpeisiinsa, kunhan sopivat erikoisliikkeet löytyvät varastosta. Autoista saa näin käden käänteessä suojakilven tai jättimäiset rautanyrkit ja oikeanmuotoiset esineet toimivat kuolettavina keilapalloina. Vaikuttavimmat liikkeet onnistuvat vain Hulkin saavuttaessa äärimmäisen raivotilan. Harmistuneisuuden tarkkailua varten ruudulla on oma mittarinsa.

Hulkin ohjaaminen on kuin luonnonkatastrofia hallitsisi. Ihmiset, autot ja puut lentelevät vihreän miehen juostessa ja tempoillessa päätä pahkaa. Asfaltti rullautuu ja kivetys lentelee. Hulk voi luistella pitkin maastoa, kiivetä pilvenpiirtäjiä tai vuoria, juosta bussi kourassa pitkin katuja ja hyppiä huimia matkoja. Liikkuminen on esimerkillisen helppoa seinillä juoksemisesta lähtien ja ohjaus on muutenkin suunniteltu huolella. Kiipeäminen ja tarttuminen onnistuvat lähes hämähäkkimiesmäisellä ketteryydellä. Kymmenet ostettavat erikoisliikkeetkin oppii nopeasti.

Uusia liikkeitä hankitaan smash pointseilla, joita kertyy kaikesta tuhoamisesta sekä kentille levitetyistä pisteikoneista. Joihinkin liikkeisiin tarjotaan hyödyllinen opetusosio, jossa voi vapaasti harjoitella uusimman sijoituskohteensa käyttämistä. Varsinainen liikkeiden osto tapahtuu turvapaikkana toimivassa kirkossa, joka on samalla pelin kahdeksaan eri lukuun jakautuvan sarjakuvamaiseen tapaan mahtipontisen tarinan keskuspiste.

Grand Theft Hulk

Vaikka useaan vapaamuotoista pelimaailmaa tarjoavaan peliin liitetään kättelyssä Grand Theft Auto -sarja, The Incredible Hulkin kohdalla kyse ei ole turhasta sanahelinästä. Uuspeliklassikkoa on käytetty esikuvana häpeämättömästi niin vapaan pelimaailman politiikan suhteen kuin tehtävärakennetta laatiessa. Erona on se, että GTA-sarjan kehittäjä Rockstar Games on panostanut vapaasti seikkailtavan maailman lisäksi ainakin jossain määrin tehtävien monipuolisuuteen. Radical Entertainment on sen sijaan sisäistänyt pelihahmonsa yksioikoisen ajattelun jopa tehtävien tasolle asti. Tuhoamisen toteuttamiseen on keskitytty niin kovalla tarmolla, että peliä kasassa pitävät peruselementit ovat jääneet täysin huomaamatta.

Tietyssä järjestyksessä suoritettavat tarinaan sidotut tehtävät koostuvat lähes poikkeuksetta tiettyjen esineiden etsimisestä, noutamisesta ja tuhoamisesta - ja aivan liian usein vieläpä turhauttavan aikarajan sisään. Pelihahmon petomaiseen luonteeseen yksinkertaiset tehtävät sopivat, mutta hyvää nykyaikaista peliä niillä ei rakenneta. Kaiken kukkuraksi tehtävissä toimiminen eroaa pelin muusta hiekkalaatikkomallista lähes täydellisesti. Yksi suoritustapa on usein selkeästi ainoa oikea.

Ympäri pelimaailmaa sijoitetut, tekemistä lisäävät sivutehtävät eivät myöskään eroa päätehtävien kaavasta. Sivutehtävien suorittaminen on periaatteessa vaihtoehtoista. Pistesaldon kannalta näiden suorittaminen on kuitenkin käytännössä suositeltavaa, jos haluaa harkita tarpeellisten taisteluliikkeiden ostoa. Ikäväksi sivutehtävissä on hyvin vähän valinnan varaa. Tietyn ajan sisällä aiheutetaan esimerkiksi mahdollisimman paljon tuhoa tai juostaan merkitty reitti mahdollisimman nopeasti läpi. Idealtaan virkistävämpää antia edustavan jättimäisen Hulk-tyylisen golfin tapaisia tehtäviä jää kaipaamaan enemmän.

Hulk kyllästyy!

Sarjakuvamaisen mahtipontinen tarina maailmanvalloituksesta, kahdeksan lukua, muutama kymmenen tehtävää, vaihtoehtoiset sivutehtävät, perinteiset loppuvihollistaistelut ja runsaasti avattavaa lisäsisältöä - pelattavaa on siis aivan riittävästi. Todellisuudessa kyllästyminen samaa jauhavaan rakenteeseen iskee jo muutaman luvun jälkeen, vaikka ympäristöjen avoimuus ja tuhoaminen jaksaakin pitää aikansa ruudun ääressä. Ilman yksityiskohtaista tuhoamisen kuvaamista kyseessä olisi nimittäin vain peruslisenssiväännös.

Tämä heijastuu myös graafisessa toteutuksessa. Räjähdykset, tuhoaallot ja muut erikoisefektit ovat kyllä näyttäviä, mutta muu toteutus on askeettista ja jopa vanhanaikaista. Hahmojen mallit ovat karkeita, juuri ja juuri sopivia sarjakuvaan perustuvaan peliin. Grand Theft Auton elävää ja monenkirjavaa maailmaa ihaileva studio on onnistunut pusertamaan ainoastaan itseään toistavia ympäristöjä, jotka turruttavat pelaajan tehtävien tavoin.

The Incredible Hulk: Ultimate Destruction on selkeä edistysaskel tekijälleen, mutta pelikokemuksena se tyydyttää kohtuullisesti vain toisen aivopuoliskon tarpeita. Vanhaa hirviörymistelypeli Rampagea etäisesti muistuttava tuotos sopii parhaiten aggressioiden purkuun muutaman vartin annoksissa. Pidempiä pätkiä vihreän miehen parissa ei kuitenkaan suositella, etenkin jos haluaa välttyä turhautumisesta johtuvista hulkmaisista raivonpuuskista.

Antti Mutta