Dome

Alustat:
3DS
Kolikkopelit
Konsolit
Laitteet
Linux
Mac
Mobiili
PC
PlayStation 3
PlayStation 4
PlayStation Vita
Retro
Wii
Wii U
Xbox 360
Xbox One

The Walking Dead episode 2: Starved For Help (Mac, PC, PlayStation 3, Xbox 360)

7.7.2012
Miikka

Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Seikkailu- ja roolipelit, Mac, K18

Walking Dead, Telltale, zombiet, Selviytymiskauhu, kauhu, maailmanloppu

Tekijä: Telltale Games
Julkaisija: Telltale Games
Testattu: Windows 7, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, GeForce 570 GTX
Saatavilla: Mac, PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: vähäiset
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli
Pelin kotisivu: http://www.telltalegames.com/walkingdead
Arvostelija: Miikka Lehtonen

 

The Walking Dead on nopeasti nousemassa Telltale Gamesin kaikkien aikojen parhaaksi pelisarjaksi. Ykkösosa oli jo todella toimivaa ja mukaansatempaavaa tarinointia, jonka lopussa esitin hartaan toivomuksen siitä, että kakkonen pääsisi edes lähelle samaa tasoa.

No pääsihän se ja meni yli, jotta humahti. Starved For Help on nimittäin harvinaisen brutaali, tyly ja rohkea näkemys elämästä zombien kansannousun jälkeisessä maailmassa.

Starved for Help löytää viime pelistä tutut päähenkilömme aika ikävästä tilanteesta. Ykkösosan lopussa löydetty motelli on linnoitettu ja elämä siellä jatkuu niin turvallisena kuin se tilanteessa yleensäkään voi jatkua. Tai jatkuisi, jos eloonjääneillä olisi ruokaa. Vaan kun ei ole: porukan koko ruokavarasto koostuu puolikkaasta omenasta ja parista eväspatukasta.

Käänne jos toinenkin vie Leen ystävineen uusien tuttavuuksien luo maitofarmille, joka voisi potentiaalisesti tarjota juuri niin paljon ravintoa kuin he vain voivat syödä. Mutta voiko farmareihin luottaa? Ja mitä porukkaa ovat metsikössä heiluvat bandiitit? Tässä vain pari niistä kysymyksistä, joihin tässä episodissa vastataan.

Mukana on muutamia uusia tuttavuuksia, joista osa on lisätty porukkaan episodien välissä, osa taas liittyy porukkaan tarinan aikana. Mutta tietenkin pääosassa ovat vanhat tuttavuudet, joiden kanssa viime kerralla tehdyt ja sanotut asiat vaikuttavat yhä heidän asenteisiinsa ja pelin kulkuun. Niinpä Telltale on pitänyt lupauksensa: pelaajan valinnat todella vaikuttavat pelin tapahtumiin.

Tuntuu siltä että ne suurimmat valinnat ovat aina episodin sisäisiä – miinus ”kuka selviää, kuka kuolee” –tyyliset jutut – mutta suhteet muihin selviytyjiin seuraavat pelistä toiseen. Eikä sitä paljon paremmin voisi tehdäkään, sillä olisi täysin epärealistista odottaa, että kakkososan koko tarina olisi aivan erilainen riippuen siitä, onko ykkösen lopussa hyvää pataa Kennyn vai Lillyn kanssa.

Kakkososan todellinen tähti on kuitenkin pelin tarina.

Brutaalia, niin brutaalia

Jos ensimmäisessä The Walking Deadissa meno oli tylyä ja kyyti kylmää niin vähintään samaa voi sanoa kakkososastakin. Alkutekstit eivät ole vielä edes pyörineet ruudulla kun pelaaja asetetaan jo ensimmäiseen kammottavaan tilanteeseen, jossa joutuu tekemään mahdottomalta tuntuvia valintoja. Ja minkä valinnan tekeekään, pelin erinomainen ohjaus pitää huolen siitä, että tekonsa kamalat seuraukset saa nähdä todella läheltä ja henkilökohtaisesti.

Juuri tämä oli ja on edelleen The Walking Deadin suurin vahvuus. Zombituhon jälkeinen maailma on paska paikka! Totaalisen! Onnekkaita ovat ne, jotka kuolivat maailman loppuessa, sillä he eivät joudu kärsimään päivästä toiseen nähden, tehden ja kokien sellaisia kauhuja, jotka saisivat keskimääräisen sotarikollisenkin kalpenemaan. Mutta The Walking Deadissa ne ovat arkea. Ne ovat niitä virstanpylväitä, joiden välillä Lee ja hänen myötään pelaaja kulkee.

En voi sanoa, että edelleenkään saan mitään tyydytystä tai nautintoa näistä kauhuista, eikä minun ole tarkoituskaan. Niiden kokemisen on tarkoitus olla todella epämiellyttävää ja kammottavaa, mutta kohdata ne silti pitää. The Walking Dead onnistuukin edelleen toteuttamaan kauhua paremmin kuin suurin osa peleistä sitä ennen ja kiitos lepää siinä, miten erinomaisesti kehitystiimi osaa hyödyntää ohjauksen ohella pelattavuutta. On aivan eri asia hakata karhunrautoihin joutuneen miehen jalka poikki kerran nappia painamalla kuin se, että joutuu kerran toisensa jälkeen sihtaamaan kursorinsa huutavan miehen jalan päälle ja ihailemaan kättensä työtä lähietäisyydeltä.

Ei homma kuitenkaan mene tälläkään kerralla pelkäksi goreksi ja rällästykseksi. Olemme eräällä pelifoorumilla hämmästelleet, miten erinomaisesti Telltale on onnistunut pelinsä hahmot kirjoittamaan. Yleinen reaktio on se, että moni pelaaja huomaamattaan lipsahtaa Leen rooliin pienen Clementine-tytön huoltajana ja huomaa pohtivansa ratkaisujaan yllättävän alitajuisella tasolla tästä perspektiivistä. ”Tajusin, että en voinut tehdä niin, koska Clementine olisi nähnyt, enkä halua hänen näkevän minun tekevän pahaa” on yllättävän realistinen ajatus. Itse huomasin taas myös olevani samassa tilanteessa, mikä selittää varmasti osaltaan, miksi peli tehoaa niin hyvin kuin tehoaa. Kun oikeasti välittää pelin hahmoista, heidän tekemisensä ja kokemisensa iskevät eri tavalla kuin geneerisiä puupökkelöitä täynnä olevassa pelissä.

Sarjan ykkösosan tavoin käsillä on siis tunteellisesti ja yleensäkin uuvuttava peli, joka tarjoilee kauhua, onnistumisen hetkiä ja kokoelman modernin pelaamisen parhaita ja realistisimmin kirjoitettuja hahmoja. Kuten eräs ystäväni sanoi, jos TV-sarja olisi edes kymmenyksen näin hyvä, se putsaisi palkintopöytiä.

 

Toinen mielipide

The Walking Dead -pelisarja on siitä erikoinen kokemus, ettei siinä ole oikeastaan kauhean paljon varsinaista pelattavaa. Jos tarina siirretään hetkeksi sivuun ja katsotaan konepellin alle, löytyy sieltä todella helppo seikkailupeli, jossa varsinaisia ongelmia saa etsiä kissojen ja koirien kanssa eikä toimintakohtausten sössimisestäkään rangaista järin tuntuvasti.

Yksi pelin saavutuksista onkin se, kuinka vähän tähän tulee kiinnittäneeksi huomiota. Pelaaja napataan zombinsyleilyyn pääasiassa tarinankerronnallisilla keinoilla. Sorminäppäryyden tai  hoksottimien haastamisen sijaan The Walking Dead syöksyy suoraan ihon alle ja asettaa puntariin pelaajan kyvyn tehdä mahdottomia valintoja emotionaalisesti raastavissa tilanteissa kellon tikittäessä armottomasti.

Kun valittavana on vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja ja jokaisen päätöksen seurauksia punnitsemassa on päähenkilön vastuulla oleva pieni tyttö, ahdistaa pelaajaa välillä aidosti. Jokaisella valinnalla on myös seurauksensa, tai ainakin niin vahva illuusio valinnasta, että se menee täydestä vähän analyyttisempäänkin pelaajaan.

Toimintakohtausten aikana iskevä paniikki on aitoa, mikä johtuu osaltaan siitä, että väkivallan purskahduksia säännöstellään taidolla. Kakkosepisodin vallitsevana piirteenä onkin painostava uhka suoremman toiminnan sijaan. Elävät kuolleet jäävät sivuosaan ja tarina keskittyy tutkimaan ihmismielen pimeimpiä puolia. Se on tehokas valinta, joka nostaa samalla odotukset seuraavia episodeja kohtaan entistäkin korkeammalle.

Vaikka peliä tekisi mieli vain kehua, on Xbox 360 -versiosta valitettavasti pakko mainita poikkipuolinenkin sana. Tekniikka ei nimittäin aina toimi aivan viimeisen päälle, vaan välillä lataustauot katkaisevat toiminnan ikävästi kesken kohtauksen. Toivottavasti nämä ongelmat saadaan korjattua seuraavaan episodiin mennessä.

Pohjimmiltaan The Walking Deadin peliversio on jotain sellaista, jota moni on yrittänyt, mutta jossa hyvin harva on lopulta onnistunut. Se on interaktiivinen elokuva tehtynä oikein, niin, että pelaaja tempautuu aidosti tapahtumien keskelle. Huima saavutus Telltalelta jo tässä vaiheessa sarjan kaarta.

Juho Anttila

 

Lue myös

The Secret World: ensimmäinen päivä

The Secret World: toinen ja kolmas päivä

Gears of War (Lautapeli)

McPixel (Linux, Mac, PC)

Miikka Lehtonen

1.

Joku vois poistaa ton ylemmän kommentin

2.

Todellakin. Poistettu.

3.

Ai fanipoika? No niimmäki! :D A+++

4.

Tuli pelailtua toinen osa loppuun ja täytyy kyllä yhtyä tähän arvioon 100%. Koko ajan vaan oma usko pelialan tulevaisuuteen nousee, kun näin hienoja tekeleitä tehdään. Pelien tarinankerronnassa on ollut paljon parannettavaa, mutta tätä tahtia pelit nousevat kyllä sarjojen ja leffojen rinnalle varteenotettavaksi mediamuodoksi. Jatkoa odotellessa!

5.

Voi herramunkiesus…
-jok…

6.

”Koko ajan vaan oma usko pelialan tulevaisuuteen nousee”.

Omani taas laskee. Tämä peli on enemmän interaktiivinen elokuva kuin peli. Lisätään keskusteluvaihtoehtoja ja muutama quick-time event sekä kohtalainen grafiikka: The Walking Dead. Tuskinpa tämäkään peli olisi saanut näin hyviä arvosteluita jos Zombiet olisi esim. korvattu apinoilla. Menestys johtuukin osittain näistä Zombie -fanaatikoista.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi. Salasana hukassa?

Takaisin ylös