The Witcher Enhanced Edition (PC)
1.10.2008
Tero
Aihealueet: PC, Seikkailu- ja roolipelit
Viime syksynä julkaistu The Witcher oli allekirjoittaneelle The Burning Crusaden ohella vuoden 2007 ehdottomasti merkittävin PC-julkaisu. Se tarjosi ennakkoluulottoman, synkän ja tylyn roolipelikokemuksen, joka viittasi kintailla perinteiselle hyvä-paha-asetelmalle ja moralisoinnille.
Mielenkiintoisen juonen, kiehtovien tehtävien ja henkilöhahmojen lisäksi peli tarjosi valitettavasti myös vähemmän mairittelevia ominaisuuksia. Peli oli buginen, hidasteli ihmeellisesti ja esimerkiksi rakennuksista poistuminen ja niihin meneminen kestivät huomattavan kauan. Jotain oli silti tehty oikein, sillä vaikka alueiden tutkiminen oli välillä suoranaista tervanjuontia, piti peli maagisesti otteessaan. Nyt yli vuotta myöhemmin pelistä on julkaistu Enhanced Edition, jonka pitäisi korjata suurin piirtein kaikki pelin ongelmat. Onko näin?
Miikan analyysiä lukemattomille tai muuten pimennossa eläneille pikainen kertaus: The Witcher on puolalaisen CDProjektin tekemä PC-roolipeli, joka hyödyntää Bioware-klassikko Neverwinter Nightsin edelleen kehitettyä pelimoottoria. Tosiasiassa alkuperäisestä moottorista ei ole juuri mitään jäljellä, sillä Neverwinter Nightsin steriilien palikkamaailmat on korvattu elävillä, hengittävillä ja mukaansa kutsuvilla maisemilla.


Pelin päähenkilö on Geralt, kalpeanaamainen palkkionmetsästäjä, joita kutsutaan witchereiksi. Geraltin ja tämän ystävien tukikohtaan kohdistunut tuntemattomien joukkojen hyökkäys ajaa sankarimme kostoretkelle, josta ei puutu verta, petosta, väkivaltaa ja mikä tärkeintä, myöskään tissejä. Kappaleisiin jaettu, pelimaailmaa hiljalleen avaava juoni tarjoaa lukuisia sivutehtäviä, joista useat vaikuttavat omalla tavallaan tarinan etenemiseen.
Paras paranee entisestään
Enhanced Editionin korjauslista vaikuttaa jo paperilla lupaavalta: jopa 90 prosenttia nopeammat latausajat, uutta dialogianimaatiota, uudelleenkirjoitettua ja äänitettyä dialogia, päivitetty inventaariojärjestelmä, toimivampi taistelu ja vaikka mitä. Taru on usein totuutta kauniimpaa, mutta kaikeksi onneksi uusi The Witcher vakuuttaa heti ensimetreillä.
Uusien dialogianimaation ja ääninäyttelyn ansiosta keskustelut tuntuvat elävämmiltä ja soljuvammilta. Eri taistelutyylien vaihteluun ja näiden reaktionopeutta testaavaan kombottamiseen perustuva taistelujärjestelmä on luvatulla tavalla paljon aiempaa sulavampi. Geraltin kuolemanbalettia seuraa ilolla ja ylipäänsäkin koko toiminnan yleisilme on huomattavasti sulavampi.


Vielä tärkeämpää on kuitenkin latausaikojen petraaminen. Aiemmin rakennuksista ulos ja toisinpäin siirryttäessä latausajat olivat toisinaan jopa mielivaltaisia. Lisäksi spontaanisti aktivoituva automaattitallennus pidensi siirtymiä entisestään . Nyt rakennukset ja isotkin maastokartat latautuvat parissa sekunnissa, ja fiilis on todellakin kuin eri peliä pelatessa.
Pelin lievästi sanottuna sekavaa inventaariojärjestelmää on parannettu erottamalla alkemiatarvikkeet edelliseen laukkuunsa. Aiemmin riittävien materiaalien kanssa kartalla pysyminen ja niiden etsiminen eri kamojen kanssa sekaisin olevasta laukusta oli lievästi sanottuna turhauttavaa, mutta nyt pelaaja voi erikseen etsiä alkemiainventaariosta kulloinkin haluttuja raaka-aineita. Toimii.
Pelilaatikoiden sloganeihin kannattaa yleensä suhtautua varauksella, mutta The Witcher Enhanced Editionin ”The Best PC Role-Playing Game in years just got even better” on täyttä totta. The Witcherin maailmassa hyvän ja pahan eettismoraaliset rajat ovat hyvin häilyviä ja selkeiden äärimmäisyyksien tilalla on vain lukuisia harmaan sävyjä. Sen maailma ja päähenkilö ovat synkkiä, hävyttömiä ja julmia, ja tämä antaa pelaajalle loistavan väylän toteuttaa itseään. Pelillisesti se on lähes täydellinen kokemus, mitä kovanahkaisuutta vaatinut ensiversio ei valitettavasti ollut.



Vasemmalla alkuperäisen pelin hahmo - oikealla Enhanced Edition.
Enhanced Editionin ostajia hemmotellaan päivitetyn pelin lisäksi Behind-the-scenes-dokumenttileffalla, pelin soundtrackilla, The Witcherin maailmankartalla, alkuperäisen romaanin tekijän kirjoittamalla pientarinalla ja pelioppaalla. Aiemman version omistajat voivat ladata päivityksen pelin kotisivuilta.
Ainoastaan pelin kopiointisuojaus ei vakuuta. Tages-järjestelmä on jo itsessään epäilyttävä, mutta kaiken lisäksi peliin on lisätty nettipohjainen CD-avaimen tunnistus. Tunnistusjärjestelmä bugitteli ainakin viikonloppuna antaumuksella, ja onpa avaimet kuuleman mukaan jääneet joistain paketeista kokonaan puuttumaan, jolloin asialla on pitänyt vaivata Atarin asiakaspalvelua. Jotenkin koko touhu tuntuu lähinnä laillisesti pelinsä ostaneiden kiusaamiselta.
Tekijä: CDProjekt RED STUDIO
Julkaisija: Atari
Testattu: Q6600 2.4 GHz, 4 Gt muistia, Geforce 8800 GTS 640 Mt, Vista 64bit
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: P4 2.4 GHz/Athlon 64 +2800, 1 Gt muistia, Geforce 6600/Radeon 9800 tai parempi
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.thewitcher.com/
Lisää aiheesta
Tee omat seikkailusi The Witcher -roolipeliin
Lue myös
Final Fantasy Tactics A2 – Grimoire of the Rift (DS)
World of Warcraft: Wrath of the Lich King -ennakko: osa 1 (PC)
Tero Lehtiniemi
- 1.
-
Kaksinkerroin? Pelissä on kyllä edelleen sama Tagesin cd check suojaus kuin alkuperäisessäkin Witcherissä. Huomattavaa tosin on, että päivitettäessä originaali Witcher Enchanced Editioniksi poistuu kopiointisuojaus kokonaan. Kaupasta ostetuusa kappaleessa on Tages.
- 2.
-
”alkuperäisen sarjakuvan tekijän kirjoittamalla pientarinalla”
sarjakuvan? Andrzej Sapkowski (miten kirjotettiinkaan) ei piirrellyt wicheristä sarjakuvaa vaan kirjoitti tarinaa =) kyseessä on siis ensimmäinen englanniksi käännetty novellikokoelma the witchresitä ”the last wish”. Tämän olisi tarkoitus tulla mukaan pakettiin minun käsittääkseni. - 3.
-
Juu, ja noita romaanejahan on useampia. 2 julkaistu englanniksi tällä hetkellä, joista molemmat löytyy omasta hyllystä.
- 4.
-
VainTages, voiko tuon toisen osan jo tilata jostain suomalaisesta kirjakaupasta, jos voi niin mistä? Iteltäni löytyy kanssa eka osa hyllystä.
- 5.
- 6.
-
Virallinen julkisu tuolle Blood of the Elvesille on 12.10, että uskoisin sitä saava Suomestakin muutaman viikon kuluessa.
- 7.
-
Kas tässä: http://tinyurl.com/3tdkox
- 8.
-
Samalla olisit voinut korjata väärät tiedot kopiosuojauksestakin JOK.
- 9.
- 10.
-
”Hyvä että joku on hereillä, ei pitäisi tehdä mitään kiireessä tai väsyneenä. Aivopierut korjattu, kiitoksia tarkkasilmäisille.” eDome/Tero
Vaan näyttää edelleen tuolla paistavan nuo väärät tiedot kopiosuojauksesta. Onko kyseessä joku yritys karkoittaa mahdolliset pelistä kiinnostuneet?
Itsellä on aitona sekä alkuperäinen Witcher, että tämä uusi Witcher EE retail, joten tiedän kyllä mistä puhun.
- 11.
-
Tarkennus:
Retail Witcher EE: Peli käyttää CD tunnistusta Tages, ei tarvitse cd keytä
Päivitetty Witcher: Manuaalin mukana tulleella cd keyllä rekisteröidään peli (ei siis mitään aktivointeja jne) joka antaa mahdollisuuden ladata EE pätsin. EE pätsi poistaa alkuperäisen pelin Tages suojauksen. Toimii ilman levyä siis.
- 12.
-
lahjottakaa mulle ddr muistia niin pääsen kokeilemaan. pls :)
- 13.
- 14.
-
Mitenkäs tämä pyörii koneella kun lupaavat komiampaa grafiikkaa yms verrattuna vanhaan versioon? Onko myllyvaatimukset koventuneet?
- 15.
-
Ei ainakaan tunnu koventuneen.
- 16.
-
Witcher = A person who has lot of sex with witches.
Tuo kyllä tavallaan kuvaa tätäkin peliä ihan hyvin.
- 17.
-
Koht. hullun prossun vaatii tuo :)=
Alko tekee mieli ostaa peli nyt ku tän luki, saas nähdä >:)
- 18.
-
Aika hieno tuo suosittelemme-logo ;)
Itse en teknisen puolen friikkinä pahemmin pelistä pitänyt, ja nyt myin koneeni… joten enpä taida päästä tästä nauttimaan :( - 19.
-
meleko turhaltahan tuo ee pätsi vaikuttaa kun ainoat oikeat eron orkkikseen on latausaikojen pienentyminen ja ”uus” inventaariosysteemi.
muita erojanha pelissä ei näe ellei wanha witcheri ole toisella näytöllä samaan aikaan päällä. Harmi, odotin paljon enemmän. Mutta toisaalta eipä tuollaista tekelettä ole helppo parantaa.
- 20.
-
@19 ja 10h lisää pelattavaa…
- 21.
-
kyl toi scriptien tarkkuus on parempaa PALJON PAREMPAA ja luonnollisesti tissit on tippunut mukaan
- 22.
-
www.thehutt.com sieltä lähtee tämä EE edikka 25 euroon postikuluineen. Eilen katsoin juttua netistä niin sain käsityksen että on ihan luotettava kauppa.
- 23.
-
lisää pelattavaa juu bonusmateriaalina mutta ei sisälly itse pääpeliin eli mielestäni vähän turha mainostaa että lisämatskua noinkin paljon kun kumminkaan sitä ei saa liitettyä wanhaan hahmoon.
- 24.
-
Minulla on myös molemmat. Yritin ensin päivittää tuon originaalin EE:ksi, mutta heti alkuun tuli ilmoitus, että on löytynyt virhe. Ostin tänään EE retailin, mutta sama juttu. Minulla on uusin GeForcen ajuripäivitys asennettu. Harmittaa kun tuo Noituri on minun suosikkipelejäni.







Kommentit
Keskustelut
Facebook