Tomb Raider Underworld (PC, PS2, PS3, Wii, 360)
18.12.2008
Petteri
Aihealueet: PC, PlayStation 2, PlayStation 3, Xbox 360, DS, Wii, Räiskintäpelit, Tasohyppelyt, Toimintapelit
Monet pitkäikäiset pelisarjat kokevat vuosien aikana laskuja ja nousuja. Ideoiden käydessä vähiin jatko-osat muuttuvat usein pakkopullaksi ja joskus laatu heikkenee ihan silmissä. Tomb Raider on pelisarjana kokenut monenlaista. Ensimmäinen osa sai aikaan massiivisen maailmanlaajuisen ilmiön, jonka jälkeen Lara Croftin hahmo tuli tunnetuksi pelien ulkopuolellakin.
Pelien laatu laski tasaisesti ensimmäisen Tomb Raiderin jälkeen, mutta todellinen pohjanoteeraus tehtiin vasta PlayStation 2:n Angel of Darkness -pelin kohdalla. Moni uumoili Laran tarinan olleen jo lopussa, mutta sitten ohjaksiin astui Legacy of Kain -sarjasta paremmin tunnettu Crystal Dynamics. Asiat pistettiin kerralla kuntoon ja Tomb Raider Legend muistutti vikoineenkin monia siitä, miksi ensimmäinen osa oli aikoinaan niin pidetty toimintaseikkailu. Tomb Raider Underworld on Crystalin kolmas Tomb Raider ja vaikka se onkin ihan laadukas pakkaus, se viimeinen silaus jää silti puuttumaan.


Lara kompuroi
Rakenne ei ole juurikaan muuttunut ensimmäisistä osista lähtien. Tällä kertaa Lara seikkailee vanhempiensa jalanjälkiä seuraten trooppisilla saarilla ja jopa manalan majoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa muinaisten raunioiden ja hautojen tutkimista, toimintaa sekä kevyttä ongelmanratkontaa, joka on onneksi siirtynyt entistäkin kauemmas pelkästä vipujen vääntelystä. Ympäristöjen koko on kasvanut hieman entisestä, eikä seikkaileminen ole sen ansiosta aivan niin suoraviivaista kuin ennen.
Vaikka seikkailupelille onkin hyvä, ettei pelaajaa pidetä turhan tiukasti kädestä kiinni, Underworldissa on silti hieman liikaa epäselviä kohtia, joissa pelaajalla ei ole käsitystä miten ja minne edetä. Ylimääräisiä kuolemia napsuu, kun yrittää hypätä ja tarrata kiinni seinään kohdissa, joihin Laran sormet eivät tartukaan, vaikka se näyttäisikin mahdolliselta.
Kamerakin on silloin tällöin yhteistyökyvytön, eikä se aina näytä ympäristöä tarpeeksi hyvin. Häiriönä ovat myös kontrollit, jotka saavat ajoittain Laran tekemään asioita, joita pelaaja ei tosiaankaan haluaisi. Ongelmat ovat onneksi niin harvinaisia, ettei pelilevy lennä ulos laitteesta. Tosiasia on, että Laran ohjaaminen on sujuvampaa Underworldissä kuin yhdessäkään aikaisemmassa Tomb Raiderissa. Täydelliseksi sitä ei voi siltikään kutsua.


Kaunis manala
Henkeäsalpaavan kauniiden maisemien ansiosta seikkailu on osaltaan niin miellyttävää kuin se on . Sitä suorastaan haluaa nähdä, minkälaisia maisemia löytyy seuraavan luolaston jälkeen. Vaikka pelin aikana kuljetaan turhan monien pimeiden käytävien halki, niin myöhemmät massiiviset avoimet alueet korvaavat kyllä ahtaan paikan kärsimykset. Parhaimmillaan ne saavat leuan loksahtamaan lattiaan, parissa kohtaa ehkä jopa sen läpi. Harmillisesti tämä kaikki tulee ruudunpäivityksen kustannuksella, joka tahmailee melko säännöllisesti. Harvemmin huomattavasti, mutta melkein koko ajan tuntee, miten pelimoottori käy ylikierroksilla yrittäessään ylläpitää sulavaa pelikokemusta.

Laran uusin seikkailu on tasoltaan vaihteleva. Välillä tottelematon kamera ja kömpelöt kontrollit aiheuttavat helvetin liekkien veroista ärsytyksen poltetta pääkopassa, toisaalta Laran ohjaaminen upeiden maisemien läpi leimauttaa seikkailuinnon. Pieni hiominen olisi siis ollut tarpeen ja kenttäsuunnitteluakin olisi kannattanut pohtia enemmän myös pelattavuuden kannalta, ei pelkästään silmäkarkin.
Kokonaisuutena Underworld on pätevää seikkailua, jonka aikana tuntuu kuitenkin joskus siltä, että sarja junnaa paikoillaan. Vioista ei oteta opiksi ja meno on muutenkin entisellään.
Tekijä: Crystal Dynamics
Julkaisija: Eidos
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: Nintendo DS, Nintendo Wii, PC, PlayStation 2, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.tombraider.com/
Petteri Kaakinen
Toinen mielipide
Underworld noudattaa kaavaa vähän turhankin uskollisesti. Kahdeksas Tomb Raider tuo yllättävän vähän uutta 12 vuotta vanhaan sarjaan. Usean epäonnistuneen kokeilun jälkeen varman päälle pelaaminen on kuitenkin hyvä ja turvallinen ratkaisu, joka pitää fanit tyytyväisinä.
Täysin uusia pelillisiä ominaisuuksia on vain muutama. Näistä toimivin on kenttäopas, joka antaa haluttaessa vihjeitä kiperiin tilanteisiin. Vaihtoehtoina ovat oikeaan suuntaan ympäripyöreästi osoittava ohje sekä ratkaisun tarkemmin selostava vinkki. Neuvot tulevat tarpeeseen etenkin ympäristön hahmottamiseen ja kulkureittien löytämiseen liittyvissä pulmissa.
Muutokset ovat muuten pitkälti vähäisiä tai niin onnistuneita, ettei näitä edes heti huomaa. Laraa on esimerkiksi ehostettu hyvin hillitysti. Muodot ovat aikaisempaa pyöreämmät ja ympäristön kosteus sekä likaisuus näkyvät hahmon iholla.
Etukäteen kovasti mainostetut oikean voimistelijan avulla kaapatut liikkeet näyttävät upeilta. Jotain näiden luonnollisuudesta kertoo se, että liikkeisiin ei oikeastaan edes kiinnitä huomiota, jos nyt ei muutamaa erikoisempaa tempausta lasketa mukaan. Lopputuloksena kulku vaarallisessa ympäristössä on helppoa ja näyttää parhaimmillaan yhtä vaivattomalta – kuin voimisteluesityksessä ikään.
Mutta, mutta. Oikeastaan tuttujen pulmien ja turhien taistelujen tapaiset ongelmat ovat kuitenkin toissijaisia, kun palataan epäonnistuneeseen tarinaan. Tomb Raidereiden tapaisissa, juonivetoisissa peleissä johdonmukainen, laadukas tarina ja kiinnostava, hyvin kirjoitettu vuoropuhelu pitävät mielenkiinnon yllä ja kokonaisuuden kasassa.
Pelillisesti erinomainen Tomb Raider: Underworld olisi unohtumaton seikkailuelämys, ja todennäköisesti paras Tomb Raider vuosiin, jos käsikirjoitus olisi paremmin tohtoroitu. Pelkästään mayojen myyteistä ja kulttuurista olisi riittänyt täysiveriseksi tarinaksi. Tomb Raider: Underworld on palveluksena faneille täydellinen, kun taas muille pelaajille se on outolintu, jota pelaa toiminnan ja kenttien tutkimisen vuoksi. Tarinasta on lähinnä camp-huumoriksi tai armotta ylihypättäväksi.
Antti Mutta
Lisää aiheesta
Tomb Raider Underworld – Lara Croft matkaa maan päällä ja pinnan alla
Tomb Raider: Anniversary (PC, PS2, PSP, Wii, 360)
Tomb Raider: Anniversary (PS2)
Tomb Raider: Legend (pc, PS2, Xbox, 360)

Lue myös
Kauhistuttavia elokuvakokemuksia - lukijoiden kertomuksia
Naruto: Ultimate Ninja Storm (PS3)
Sonic Chronicles: The Dark Brotherhood (DS)
Tom Clancy’s Endwar (PS3, 360)
Trauma Center: New Blood (Wii)
World of Warcraft: Wrath of the Lich King (Mac, PC)
Petteri Kaakinen
Oletko seurannut Laran seikkailuja kauankin?
- 1.
-
Mahtavia pelejä kaikki (Mitä nyt Angel of Darknesissa liikkuminen vähän turhan kömpelöä, mutta ei muuten siinäkään mitään ongelmaa mulle ainakaan). Legend ja Underworld vaan eivät loista pituudellaan.
Anniversary on huomattavasti pidempi näihin kahteen verrattuna, mutta mikään ei vedä vertoja PS1/PC:n The Last Revelationille, jossa riitti tahkottavaa. Tosin siinäkin pituutta loi aika paljon kun kentissä piti ravata edestakaisin.
- 2.
-
Omasta mielestä tomb raider 3 on edelleen se paras. Toki nää uudemmat on myös ihan hyviä erilaisuutensa takia. Hyvä, pitkäaikainen pelisarja, joka jaksaa kiinnostaa edelleenkin. :)
- 3.
-
”…todellinen pohjanoteeraus tehtiin vasta PlayStation 2:n Angel of Darkness -pelin kohdalla” Peli tehtiin kylläkin myös PC:lle.
- 4.
-
Juu no joo ja kyllä se vaan niin hitsi vie on, että pakkohankita tänään tämäkin. Vitriinin takaa löytyy kaikki aikasemmatkin tompat ihan eka painoksena. Niin ja oikeastaan koko peliharrastukseni sai aikanaan alkunsa tompasta ja ps1 oli kannettava kotiin, vaikka aikasemmin en niinkään ollut pelikoneista ja pelaamisesta kiinnostunut. Ikääkin alkaa olla jo 46v, mutta haitanneekos tuo mittään
- 5.
-
@3, mutta varmaan ihan ensimmäisenä PS2:lle? :)) Sitähän tuossa varmaan takaa ajettiin.
Aivan ensimmäinen Tomb Raider on kyllä paras.
- 6.
-
@5 Eikös nämä ole aina julkaistu samaan aikaan konsoleille ja pc:lle :) Ensimmäinen osa taisi myös tulla pc:lle ensin :)
- 7.
-
Jos en ihan väärässä ole, tainnut olla julkaisu jokaisen pelin kohdalla konsolilla ja PC:llä samaan aikaan. Tosin Underworldin kohdalla PS2 ja Wii -versiot tulevat vasta ensi vuoden puolella tietääkseni.
Tää uudempi mielipide on kyllä aikalailla totta. Ainoa mihin en oikein jaksa yhtyä on tuo ”Usean epäonnistuneen kokeilun jälkeen”. Ei mikään TR -peleistä ole epäonnistunut, ja Angel of Darknessin ongelmat jää lopulta aika vähäisiksi.
Pakkohan sarjaa on joskus koittaa viedä eteepäin, ja vaikka se lähtikin vähän sellaiseen suuntaan Angel of Darknessin kohdalla, että suurin osa faneista ei tainnut pitää siitä suunnasta.
Jos vielä palataan tohon Underworldiin, niin tota kenttäopasta en ole käyttäny pelissä ollenkaan, ja tässä pitäisi joskus alotella toinen pelikertakin.
- 8.
-
”Harmillisesti tämä kaikki tulee ruudunpäivityksen kustannuksella, joka tahmailee melko säännöllisesti. Harvemmin huomattavasti, mutta melkein koko ajan tuntee, miten pelimoottori käy ylikierroksilla yrittäessään ylläpitää sulavaa pelikokemusta.”
Heh, pelimoottori, sanasta huolimatta, ei ehkä tässä tapauksessa 'yritä ylläpitää' mitään. Ellei kyse ole täysin surkeasta koodauksesta, eiköhän se ole se laitteisto joka yrittää sitä sulavaa ruudunpäivitystä pitää yllä. Syytä voi toki arvailla, mutta kun käytännössä cellille on vaikeampi tehdä uutta koodia kuin muille alustoille, eiköhän sieltä se ongelma löydy. Vika siis alustassa? Selvittäkääs.
- 9.
-
^Itseasiassa, kyllä se pelimoottori ylläpitää kaiken ruudulla näkemäsi pystyssä. Framerate-ongelmat joko vahvistuvat huonolla pelimoottorilla, tai korjautuvat hyvällä. Näin siis konsoleilla.
- 10.
-
Täysi pelle koko Lara. Tisseillä ja sileillä säärillä kyllä myydään mitä vaan tosin pentuna kun ensimmäistä pelasin niin vielä edes kasvoista saanut selvää, oli grafiikka sitä luokkaa :)
- 11.
-
eli pyöriikö tämä xo:lla kivuttomasti?
- 12.
- 13.
-
Miks Aod:tä haukutaan niin paljon? Minulla on siitä platinum versio ja koko pelissä ei ole yhtään bugia. Peli on aivan loistava, mitä nyt ehkä aavistuksen kurtis osuus tökkii, mutta muuten tosi hyvä. Hyvä juoni, mielenkiintoiset kentät ja hahmot ja paljon tekemistä, plus vielä että kentät ovat niin kauniita ja vaihtelevia. Lempi tomb raiderini heti 2 jälkeen.
- 14.
-
leffa on perseestä muuten ok
- 15.
-
Näyttää aika samanlaiselta kuin PS3:n Uncharted noissa pikkukuvissa, toki Uncharted oli kyllä saanut vaikutteensa mm. Tomb Raidereista.
- 16.
-
Olen pelannut Tomb Raideria ja on todella hyvä minusta! Jotkin kohdat ovat kyllä samperin vaikeita, mutta olen päässyt ne kuitenkin läpi! 8) ostan pelin ehkä jos on vielä innostusta pelata Tomb raideria, koska syy on se että pelit ovat vaikeita!
- 17.
-
Tomb Raider Underworld on peli parhaimmasta päästä, samoin Legend ja Anniversary. Itselläni on nuo kaikki, samoin Angel of Darkness, jota en suosittele huonojen kontrollien takia.
- 18.
-
Anniversary on paras varsinki se dino kohta. Aion ostaa unden mut se on kai vaikee… VASTATKAA! :)






Kommentit
Keskustelut
Facebook