Plaza

Dome

E3:sta odotellessa

9.6.2010
Jukka O.

Toimituksen blogi

Kesä on alkanut pelirintamalla verraten verkkaisesti ja jopa nautinnollisesti. Pahin kiire on loppunut ja jopa allekirjoittanut on ehtinyt silmäillä vähän tarkemmin pelimaailman tapahtumia ja uutisia. Toisaalta, samalla myös pelien julkaisurintama on hiljentynyt siinä määrin, ettei edes posteljooni käy kylässä joka päivä. Pääsemmepähän purkamaan arkistosta rästijuttuja.

Täysin kuollutta ei arvostelurintamallakana silti ole. Tulossa on monta kivaa arvostelua, joista mainittakoon esimerkiksi Blazblue, Dead to Rights Retribution, Skate 3, Super Mario Galaxy 2, Prince of Persia, Kharkov 1943, Ghost Pirates of Vooju Island ja Blur.

Hyllypelien lisäksi viime aikoina toimitus- ja avustajatiimi on uppoutunut myös DSiWare- ja WiiWare-pelien maailmaan, sekä räplännyt erilaisia XBLA- ja PSN-julkaisuja. Meikäläinenkin on räplännyt DS:ää innoissaan, kun muutama DSiWare-peli on osoittautunut aivan hulvattoman mainioksi ajankuluksi. Kivaa vaihtelua esim. Assassin’s Creed II:n PC-version ja Red Dead Redemptionin lomassa.

Ensi viikolla alkaa sitten tapahtua. E3-messut alkavat ja olemme eDome-tiimillä valmistautuneet kerrankin henkisesti etukäteen. Saimmepa järjestettyä messujen seuraamiseen ylimääräisiä resurssejakin. Tapahtuman aikana eDomen tavanomainen arvostelujen ja artikkelien julkaisu jääkin luultavasti kokonaan tauolle. E3dome, sieltä se tulee taas!

Tosin, täytyy kommentoida, että messut alkoivat tavallaan jo varsin aikaisin. Ensimmäiset E3-trailerit ja ennakkopuffit tulivat jo puolitoista viikkoa ennen tapahtumaa.

Ennen messujen alkamista edessä on kuitenkin tiukka setti Sauna Open Air -festarien parissa. JOK toivottaakin näin mukavaa loppuviikkoa kaikille lukijoille, tarttuu kameraansa ja muistilehtiöönsä sekä antaa eDomen ruorin maestro Lehtoselle. Lauteilla tavataan ja hihasta saa nykäistä, jos en ole hirveällä vauhdilla ju. Mielenkiintoista nähdä miten KISSin show toimii aurinkoisessa kesäillassa.

Kunhan E3:sta on sitten selvitty ja toivuttu, eDomen päätoimitus siirtyy Hämeenpuistoon testaamaan miten uutisointi sujuu terassilta käsin ;-)

tv, JOK

Jukka O. Kauppinen

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös