Plaza

Dome

Kieltäkää pelimessut

20.8.2009
Jukka O.

eDomen blogi

Isot pelimessut ovat tapahtumia, joita pelitoimittajat odottavat onnen, pelon ja kauhun tunteilla. Usein yhtaikaa. Vuoden huimimmat tilaisuudet tarjoavat oivat mahdollisuudet tutustua kertalaakista seuraavan parin vuoden aikana julkaistaviin teoksiin ja tavata niiden tekijöitä. Paikan päällä ollessaan on hienoa, kun voit katsoa, ehkä jopa kokeilla peliä, jonka olemassaolo on paljastettu vasta samana päivänä. Ja haastatella tekijöitä. Näistä aineksista syntyy mielenkiintoisia artikkeleja.

Sen sijaan etänä, kotonaan/toimistossa työskenteleville toimittajille messut ovat hirveää aikaa.

Yhtäkkiä sähköpostit ja lehdistösaitit täyttyvät valtavasta määrästä tiedotteita, kuvia, taidepläjäyksiä ja videoita. PR-vastaavat kyselevät ”huomasitkos tämän meidän megapelin?” Päivässä kerrotaan yhtä monesta uudesta pelistä ja julkaistaan yhtä paljon uutta materiaalia kuin yleensä parissa viikossa, jopa kuukaudessa. Vasten naamoja läiskähtää tietomäärä, jota ei yksinkertaisesti pysty enää sulattamaan.

Ja sen keskellä pitäisi vielä yrittää poimia tästä tietotulvasta niitä tärkeitä uutisia. Niitä pelejä tai tiedonmurusia, joillaon oikeasti merkitystä. Asioita, jotka kiinnostavat sekä itseä että lukijoita. Ei muuten likimainkaan välttämättä onnistu.

Messujen yhteydessä sellaiset uutiset, jotka olisivat koska tahansa päivän tai viikon pääuutisia, voivat mennä ohi huomaamatta tai valuvat etusivulla puolihuomaamattomasti arkistoon.

Kaikille osapuolille olisi oikeasti hyödyllisempää, jos messujen muutaman päivän aikana rutistetut uutismassat hajautettaisiin. Jos nämä julkistukset kerrottaisiin vaikka muutamaa viikkoa tai kuukautta ennen/jälkeen messujen, jolloin niihin ehdittäisiin keskittyä. Messuilla voitaisiin keskittyä enemmänkin haastatteluihin ja suljetumpiin esittelyihin, joista sovitaan lehdistön kanssa embargo-päivämäärät. Ainakin itselleni tällaiset messumatkat ovat olleet mielenkiintoisia ja hedelmällisiä kohtaamisia. Peleistäkin on saanut irti enemmän kuin pikimmiten luetusta pressitiedotteesta, jossa aikataulupaineessa hakataan kaksi kappaletta pitkä uutinen.

Näin siis yhden pienen messu-uutistulvaan hukkuneen toimittajan näkökulmasta.

Ps. Voisihan messu-uutisoinnin tietysti toteuttaa muillakin tavoin ja hukuttaa lukijatkin ympärivuorokautiseen uutistulvaan, mutta valitettavasti sellaiseen meillä ei ole resursseja.

Jukka O. Kauppinen

1.

entäs jos sivuilla olisi oma messu-osio?

2.

Ette vaan osaa!

3.

Eipä se nyt messu-osoiden eriyttämisestä tai osaamisesta ole kiinni, vaan ihan yksinkertaisesti tiedon tsunamista, jonka alle hukkuu.

Hupaisaa sinänsä sekin, että näin jälkikäteen katseltuna olisi pitänyt tehdä toisinpäin E3-messujen kanssa. Silloin meillä oli melkein 24h-päivystys ja kolme kaveria seurasi/uutisoi E3-tapahtumista, tavoitteena kattaa vuoden tärkein pelitapahtuma huolellisesti. Nythän tämä päivystys olisi pitänyt järjestää, GC:ssä tuli enemmän kiinnostavia pelijulkistuksia ja uutisia kuin E3:ssa. Jotta jopas.

4.

Meistä tuntuu ihan samalta kun plazasta ei muita uutisia noihin aikoihin löydykään.

5.

Voi, voi. Ei elämä ole aina helppoa, eikä tämä suomalainen tapa kieltää kaikki ehkä pakosti olisi se paras tapa käsitellä asiaa…

6.

Pitää täysin paikkansa. Eikä peliala todellakaan ole ainut ala, jossa tieto pursuu jo korvista ulos. Kun tällainen valtava määrä on mediaa on saatavilla julkaisusta/mistä asiasta tahansa, menee jo mielenkiintokin pois…Alan Wake on tietysti asia erikseen.

Vielä 2000-luvun alussa oli onnellinen kun löysi videoklipin jostain asiasta. Nyt kun kirjoitat vaikka suosikkibändisi nimen vaikka Youtubeen, saat noin 10,000 osumaa ja viimeisimmät live-esiintymiset. Lisäksi kaikki harvinaisuudet on saatavilla helposti parilla klikkauksella vieden löytämisen ilo pois.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös