Kinect ja Move - pelaamisen seuraava askel?
1.9.2010
Jukka O.
Perinteinen konsolipadi ei ole ihan kaikille se luonnollisin peliohjain. Ei myöskään näppäimistön ja hiiren yhdistelmä, vaikka hiiri tietysti onkin selainpelien pelailuun äärimmäisen näpsäkkä laite. Sitten tuli Nintendo ja mullisti videopelaamisen Wiimote-ohjaimellaan. Wiin avaamille apajille on nyt tulossa kaksi uutta haastajaa, sillä sekä Sony että Microsoft pyrkivät laajentamaan omien konsoliensa pelaamisen skaalaa ja asiakaskuntaansa hardcore-pelaajien tuolle puolen.
Sonyn ase tässä on PS3:n Move-ohjain, jota ehdimmekin jo aiemmin testaamaan.
Microsoft puolestaan julkaisee Xbox 360:lle langattoman, ohjaimettoman Kinect-laitteen, joka on kuin steroideilla syötetty weppikamera. Kamera, joka tunnistaa paitsi ääriviivasi, myös kasvosi ja liikkeesi jopa yllättävän tarkasti.
Uudet ohjaimet ovat olleet joillekuille kuin punainen vaate. Niitä ei kuitenkaan kannata pelätä. Pelaamisen monipuolistuminen ja pelivalikoiman laajentuminen ei ole pois keneltäkään. Mutta se, että pelaaminen on entistä helpompaa entistä useammille meistä, se on hyväksi meille kaikille. Pelialalle, pelitaloille, kauppiaille, pelaajille. Ja peruspelaajien sisarien, mummoille, isukeille ja muille perheenjäsenille.
Sonyn ohjaimia ja Move-pelejä on voitu testata jo aikaisemmin pienessä mittakaavassa, eilen Microsoftin vuoro esitellä Kinect-ohjaintaan ja ensimmäisiä pelejä.
Tähän astisen kokeilun perusteella molemmat uudet ohjaimet toimivat kuten valmistajat ovat luvanneetkin. Jopa odotettua paremmin. Tekniikka pelaa, ideatasolla riittää vielä hakemista. Move on loppujen lopuksi vain parempi ja tarkempi Wiimote. Kinect on rohkeampi askel kohti jotain uutta ja erikoista. Mutta tärkeintä ovat silti pelit. Niissä liikutaankin vielä suurelta osin Wiin lanseeraamien hupipelien maisemissa, Wii Sportsin ja tanssipelien viitoittamalla tiellä. Todellisia uusia ideoita joudutaan vielä odottelemaan.
Laitteiden julkaisuun on kuitenkin vielä kotvanen aikaa ja paljon ehtii tapahtua. Toivottavasti tulevat vuodet ovat täynnä iloisia yllätyksiä ja pelaamisesta tulee yhä hauskempaa, oli pelikone sitten mikä tahansa.


Hardcore-pelitoimittaja leikkii tikrun kanssa.
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
Ennen laitteiden julkaisua tuskin ehtii kovin paljoa tapahtua, kun Move julkaistaan kahden viikon päästä ja Kinect kahden kuukauden päästä. Piti ihan lukea kahteen otteeseen tuo teksti ja varmistaa, että onhan tämä oikeasti uusi uutinen. Vai menikö mulla jokin ohitse? Vaikka maailma vilistää hurjaa vauhtia HC pelitoimittajan silmissä, niin ei kaikki ihan niin nopeasti kehity.. ;) Pitää muistaa, että joku tälläkin hetkellä lukee artikkelia tuulipuku päällä ja olettaa tekstin perusteella näiden olevan jotain tulevaisuuden höpinöitä.
- 2.
-
@ 1.
Uutiset löytyvät sieltä uutiset-sivulta. Täällä blogissa on blogikirjoituksia. - 3.
- 4.
-
Meidän kissan mielestä hiiri on paras peliväline.
- 5.
-
Nuo varmaan tuovat tullessaan ihan uusia peligenrejä, joiden toteuttaminen aikaisemmilla ohjaintekniikoilla on ollut mahdotonta. Itse pelasin liikettä tunnistavan kameran avulla ensimmäisen ja varmaan viimeisen kerran jo 15 vuotta sitten, mutta pelistä huomasi kyllä että kyseessä on suunnilleen teknologiademo. Nykyisin harrastamiini ajo- ja lentopeleihin nuo uudet ohjaintekniikat sopivat suunilleen yhtä hyvin kuin hajuvesi lihapulliin.





Kommentit
Keskustelut
Facebook