Onni täällä vaihtelee
12.7.2007
Miikka
E3-messut pyörivät täyttä häkää rapakon takana, mutta kiitos konsolien verkkokauppojen, pelaajilla on ennennäkemättömän hyvät mahdollisuudet seurata tapahtumien kehitystä kotisohviltaan. Ainakin teoriassa.
Ennen tapahtumaa niin Sony kuin Microsoftkin hehkuttivat kilpaa, miten loistavaa heidän E3-näkyvyytensä tulisi olemaan kummankin laitteen verkkokaupoissa. Toinen jopa piti suunnilleen lupauksensa.
Ei toki ole sinänsä mikään yllätys, että Microsoftin E3-rellestys on näinkin toimivaa. Onhan firmalla kuitenkin kokemusta jo viime vuodelta, sekä lisäksi muutenkin kaikinpuolin toimivampi ja rutinoituneempi verkkopuolen toteutus. Tuskin E3 oli ehtinyt alkaakaan, kun Xbox Live Marketplacesta löytyi jo parikymmentä traileria ja videota, jotka saivat vielä eilispäivän aikana seuraa kahdelta demolta.
Ace Combat 6 kuuluu viimeistään tämän demon jälkeen allekirjoittaneen ostoslistalle, sen verran huikeaa ilmataistelua on taas tiedossa. Blue Dragon? Henkilökohtaisesti en ole suuri japsiroolipelien ystävä, mutta tunnin demo, jossa pääsee tutkimaan, taistelemaan ja juoneilemaan täyttää varmasti lajityypin ystävien odotukset.
Entä aidan toisella puolella, Sonyn alueella? Tyhjä arpa kädessä, ainakin meillä europelaajilla. Tarkistin vielä varmuuden vuoksi tätä kirjoittaessani tilanteen, eikä torstaiaamuna koko E3-tapahtumasta ole tietoakaan eurostoressa. Onko joku enää tässä vaiheessa yllättynyt, kun eurooppalainen PlayStation Store -tiimi rähmäsi pallon maaliviivalla? Jos on, ei selvästikään ole seurannut porukan yleistä meininkiä, jossa yksi kämäinen BluRay-elokuvan traileri käy viikkopäivityksestä.
E3:n tapahtumia vasten peilattuna eurokämmäily on vielä aiempaa käsittämättömämpää. Vaikka Sonyn lehdistötilaisuus ei sisältänytkään mitään maailmaa tai tajuntaa räjäyttäviä uutisia, firma tajusi vihdoin keskittyä siihen oleelliseen: peleihin. NIitä oli näytillä suurin määrin, minkä luulisi kiinnostavan myös europelaajia, jotka joutuvat yhä pelaamaan Resistancea, Motorstormia ja Super Stardustia kun kolmen kuukauden aikana ei ole muuta hyvää pystytty julkaisemaan. Ainakin meikäläistä kiinnostaisi.
Jenkkilässä menee sentään paremmin, sillä jenkkistoresta löytyy pari tusinaa traileria, myös ne paljon puhutut Killzonet ja Metal Gear Solidit, joita voi nyt ihastella kotisohvallaan kaikessa rauhassa. Jos sitä jenkkistoren tiliä ei vielä ole tehty, nyt olisi viimeistään korkea aika.
Onhan tässä silti vielä pari messupäivää jäljellä. Kenties Lontoossakin huomataan, että rapakon takana tapahtuu jotain ja ne E3-trailerit ilmestyvät jossain välissä meidän ulottuvillemmekin. Demoista en jaksa enää edes haaveilla, vaikka niitäkin mainostettiin. Missä ovat Heavenly Sword, Lair ja Ratchet & Clank? Mieli tekisi testata.
Miikka Lehtonen
- 1.
-
Vaikka Sony meidän pleikkamiesten päälle euroopassa pissaakin, voi ohjat ottaa omiin käsiin ja olla sortumatta marttyyriksi.
Jenkkikauppaan saa tehtyä tunnarit helposti, kaupasta saa myös ostettua jenkkipelejä kun luo prepaid-visan.
Peleissä ei myöskään ole aluekoodeja, joten nettikaupoista voi rauhassa ostaa jenkkiversiot Ninja Gaideneista ja Darknesseista, vieläpä 45e kappalehintaan!
(ps. visa electron käy nettikauppoihin)Ei pidä jäädä paikalleen itkemään. This is living and shit happens! :D
- 2.
-
Kyllä homman pitäisi toimia helposti ilman tällaista naurettavaa kikkailua. Sony voisi hoitaa homman kotiinsa vaikka kuinka ei olisikaan kiire näin pitkän laitteen elinaikaodotteen kanssa.
Itseäni ei pahemmin kiinnosta nämä sepaluspäivien julkaisut, mutta muutaman viikon sisällä kun saisi niin olisi ok.
































Kommentit
Keskustelut
Facebook